Ympäristö + teollisuus = ympäristöteollisuus

Kotikaupunkiini Äänekoskelle luvattu tehdashanke – Suomen metsäteollisuuden historian suurin investointi – osoittaa, millainen on Suomen teollinen tulevaisuus. Pelkästään bioenergiaa käyttävä tehdas tuottaa biotuotteita. Yksi ainoa tehdas lisää uusiutuvan energian käyttöä kaksi prosenttiyksikköä.

Uusiutuvan energian tavoitteet putosivat kokonaan pois EU-komission uudessa ilmastosopimuksessa vuodelle 2030. Onneksi Euroopan parlamentti palautti ne ohjelmaan, sillä ilman sitoumusta uusiutuvan energian tuotannon lisäämiseen ei käytännössä päästä vähähiiliseen talouteen.

Tämä todistaa, että ei ole samantekevää, ketkä Suomea Euroopan parlamentissa edustavat – sillä uusiutuvan energian sitovat tavoitteet ovat suuri etu Suomelle. Meillä bioenergian osuus on jo Euroopan huippua, kolmannes energian loppukäytöstä. Voimme viedä tuotannon ja tehokkaiden prosessien laitteistoa ja osaamista ympäri maailmaa.

Puhdas ja puhdistava teknologia,  eli cleantech, ei ole pelkkää sanahelinää, kuten Äänekosken suunnitelma todistaa. Alan liikevaihto on jo 28 miljardia euroa ja vuosittainen kasvu 10 prosentin luokkaa – valopilkkuja muutoin ankeassa taloustilanteessa. Neste Oil on maailman markkinajohtaja biopolttoaineissa, Kemira merkittävä globaali tekijä vesiteknologiassa. Uusiutuva energia auttaa myös teollisuutta uusiutumaan.

Vaikka en itse ole lintubongari, kalastaja, vaeltaja enkä kalliokiipeilijä, lapseni kenties haluavat olla. Teen kaikkeni, jotta siihen on mahdollisuus. Luontoa ei valmisteta enää lisää, sitä on suojeltava.