”Vain omien ihanteidensa pohjalla voi kansa elää tyytyväisenä ja onnellisena sekä suorittaa tehtävänsä”

Koko puhe Nato-selonteon lähetekeskusteluun 16.5.2022 (eduskunnassa 5 minuutin versio)

Viime torstaina tasavallan presidentti ja pääministeri esittivät, että Suomi hakee välittömästi Nato-jäsenyyttä. Kirjoitin silloin, että se oli merkittävin ulkopoliittinen linjaus 78 vuoteen.

Rinnastus voi olla kaukaa haettu, tai sitten ei. Vaikka olosuhde täysin toinen, tunnelma on hiukan samanlainen kuin  Moskovan rauhansopimuksen osalta syksyllä 1944.

Silloin rauha oli ilon ja huojennuksen aihe, se antoi vihdoin toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Mutta se oli myös raskas ratkaisu, joka oli välttämätön. Silloinkin alkusyynä oli vihamielisen, väkivaltaisen naapurivaltion toiminta. Ja rauhan jälkeen edessä olivat vaaran vuodet, kuten Suomen historiasta tiedämme, epävarma aika monenlaisine ilkeyksineen.

Oli valittava vapaus. Ja vapauden puolesta teimme myös eilen valtioneuvostossa historiallisen ja rohkean päätöksen Suomen Nato-jäsenhakemuksesta, tasavallan presidentin ja pääministerin johtajuudella, Ratkaisu on välttämätön, mutta hyvä.

Meillä ei ole varmuutta muusta kuin siitä, että varmuutta ei ole.”

Me olemme saaneet kannettavaksemme vastuun valinnasta, joka vaikuttaa pitkälle tulevien sukupolvien turvallisuuteen. Olemme parhaamme mukaan arvioineet seurauksia kohti tulevaisuutta, kohti tuntematonta, mutta ymmärryksemme on aina aikaan kahlittua. Se, mitä tänä päivänä tiedämme, on huomenna enää todennäköistä, ylihuomenna mahdollista, kunnes lopulta aika ja muutos aina ylittävät ajattelumme rajat.

Meillä ei ole varmuutta muusta kuin siitä, että varmuutta ei ole.

Siksi, hyvät kanssaedustajat, en osaa olla varma, voitonvarma, voitonriemuinen. Varmuus ei ole viisautta, varautuminen on viisautta.

Nato-jäsenyys tuo Suomelle hyötyä. Esimerkiksi kyberturvallisuuden ja kyberpuolustuksen osalta me saamme pääsyn parhaaseen tietoon, ja saamme käyttöömme kaiken kapasiteetin, jolla meidän arvomme allekirjoittavat valtiot meidän arvojamme varjelevat.

Meistä on Nato-jäseninä myös hyötyä, kiitos sotilaallisen kyvykkyytemme.

Nato-jäsenyys kuitenkin rajoittaa toimintakenttäämme. Olemme tähän saakka olleet lännen liittolaisia sulkematta itää ulos. Se on ollut oikein, se on ollut hyödyllistä. Nyt olemme kaksinapaistamassa maailmaa.

Venäjän julma hyökkäys Ukrainaan on jakanut maailmaa kahtia. EU-maat ja Nato-kumppanit, läntinen yhteisö, on yhdistynyt päättäväisesti tätä voimapolitiikkaa vastaan. Siihen on arvolähtöinen peruste: joukkomurhia, raiskauksia, teloituksia ja kidutuksia ei voi sallia. Siihen on myös rationaaliset syyt: olemme halunneet talouskasvun keskinäisriippuvuuksilla hillitä voiman valtaa; rauha on paitsi oikein, myös järkevää ja kannattavaa.

”Optimistisen globalisaation tilalle tulee traaginen globalisaatio.”

Toinen puoli maailmaa kuitenkin joko hyväksyy tai vaikenemalla sallii Venäjän rikolliset toimet. Tältä osin myös meidän on syytä kysyä vakavasti: miksi näin on? Miten voimme voittaa heidät puolellemme? Vai hyväksymmekö sen inhorealismin, että monenkeskisten järjestelyiden alta aina paljastuu kahden voimakeskuksen – Kiinan ja Yhdysvaltojen – hegemoniataistelu, viime kädessä tuhovoimainen?  

Globalisaatio on ajanut karille kahden vuosikymmenen kultakauden jälkeen. Koko maailman laajuiset raha- ja tuotantoketjut katkesivat ensin finanssikriisiin 15 vuotta sitten. Sitä seurasi Euroopan menetetty vuosikymmen, jolloin velkakriisi EU-maiden suhteet ja nosti kansallisaatteen haastajaksi liberaalille kansainvälisyydelle. Sitten pandemia pani rajat kiinni ja sotki tuotanto- ja kuljetusketjut kohtalokkaalla tavalla. Ja nyt päälle vielä sota, joka pakottaa purkamaan energiariippuvuuksia ja uhkaa ruokaturvaa.

Keskinäisriippuvuus, joka vielä eilen oli lisäävinään koko maailman hyvinvointia, onkin nyt kirosana. Kriittiset tarpeet tulevat ilmi, sananmukaisesti, kriiseissä. Sopimukset puretaan, ketjut katkaistaan, ja äskeiset kumppanuudet ovatkin nyt kiristyksen ja voimankäytön työkaluja. Herätys on ollut karu.

”Mitä, millainen, voisi olla Nordic Nato?

Globalisaation sijaan puhummekin nyt strategisesta autonomiasta eli teknologisesta turvallisuudesta. Emme saa olla Aasian armoilla akkuteknologian tai mikrosirujen suhteen, emme lääketuotannon tai minkään kriittisen tarpeemme osalta. Samalla, kun vahvistamme omaa asemaamme arvoketjujen huipulla, Suomi voi olla Euroopan teknologisen turvallisuuden suurvalta.

Geopolitiikka ja geotalous ovat tehneet paluun.

Globalisaatio ei kuitenkaan katoa, vaan muuttuu. Samaan aikaan, kun vastakkainasettelu voimistuu, kasvaa myös keskinäinen riippuvuutemme ilmastonmuutoksen torjumisessa ja hauraan rauhan ylläpitämisessä.  Optimistisen globalisaation tilalle tulee traaginen globalisaatio.

Siksi toivon, hyvät kollegat, että Suomi voi edelleen rakentaa siltaa valtakeskusten välille ja lievittää vastakkainasetteluita – yhdessä Ruotsin ja aikaisempien Nato-pohjoismaiden kanssa. Maailma tarvitsee Pohjoismaiden Natoa.

Mitä, millainen, voisi olla Nordic Nato?

Pohjoismainen malli korostaa kokonaisturvallisuutta, joka sitouttaa kaikki yhteiskunnan jäsenet ja toimijat luottamuksen piiriin ja mahdollisuuksien tasa-arvoon. Sotilaallisen voiman takeeksi tarvitaan siviiliyhteisöjen järjestäytynyt toiminta varautumisen ja suojautumisen koordinoinnissa. Tulevat sukupolvet tahtovat toimia ilmastoturvallisuuden puolesta. Tämä yhteiskunnan yhteistoiminta luo maanpuolustustahdon, joka ei ilmene uhkailuna tai uhona, vaan solidaarisena maailmankatsomuksena.

Erityisesti uudessa tilanteessa Pohjoismaiden turvallisuusmallille on tarjolla tarkoitus ja tavoite. Meidän on luotava vakauden perusta, jonka varaan voidaan jälleen rakentaa monenkeskisiä verkostoja, yhteistyön ja keskinäisten sidonnaisuuksien maailmaa. Tehdään välttämättömästä parempi.

Niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin: rakentakaamme rauhanliittoa. Sitä olisi toivonut Eino Pajunen, JR 50:n sotaveteraani, äänekoskelaisten arvostama yhteistyön ja sovinnon mies. Terveiset pilven reunalle.

Palatakseni 78 vuoden taakse.

Moskovan rauhan jälkeen pääministeri J.K. Paasikivi esitti itsenäisyyspäivänä 1944 radiopuheessaan hallituksensa ohjelman eli Paasikiven linjan. Puheesta muistetaan sanonta ”Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku”.

Se on totta, mutta kuten totuudet usein, se on itsestäänselvyys.

Ehkä mielekkäämpää on miettiä, miten päästään viisaudessa alkua pidemmälle. Silloin pitää nähdä tämän päivän tosiasioita pidemmälle, ne huomisen todennäköisyydet, mahdolliset kehityskulut, kuviteltavissa olevat ja lopulta mielikuvituksen ylittävät. Ja sen vastuun edessä olemme nyt, turvallisen tulevaisuuden toivossa.

Paasikivi sanoi puheessaan onneksi muutakin, vähemmän toistettua. Hän muistutti: ”Vain omien ihanteidensa pohjalla voi kansa elää tyytyväisenä ja onnellisena sekä suorittaa tehtävänsä.”

”Vain omien ihanteidensa pohjalla voi kansa elää tyytyväisenä ja onnellisena sekä suorittaa tehtävänsä.”

Kansan pitää suorittaa oma tehtävänsä. Ja se onnistuu vain omien ihanteidemme pohjalta.

Se meidän on tehtävä nyt.