Työ on yhteisen Suomen perusta

Puhe Liike 2020 -kokouksessa 8.12. 2016

Sosialidemokraattien tärkeimmät arvot ovat vapaus, solidaarisuus ja tasa-arvo. Ranskan vallankumouksesta tutut, yli 200 vuotta tavoitellut.
Miten nämä arvot voivat toteutua ihmisen elämässä? Paras tapa on työ. Siksi työ on niin arvokas asia kaikille meille demareille.
Palkka työstä mahdollistaa vapauden ja turvan – siis riippumattomuuden, jota vahvemman valta ei nujerra.
Työ on meille kaikille paras tapa kiinnittyä yhteisöön, antaa panoksensa yhteiseen hyvään ja tuntea itsensä tarpeelliseksi. Solidaarinen osallisuus antaa merkitystä elämään.
Työ on tärkeä tasa-arvon tekijä. Siitä alkaen, kun yhteiskunnan hyvinvointi oli työväestä kiinni, oli mahdoton evätä kaikilta yhteisiä ja yhtäläisiä oikeuksia. On mahdoton perustella, että ketään olisi lupa syrjiä syntyperän, sukupuolen tai mielipiteiden perusteella.
Ammattiyhdistysliike on taannut, takaa ja tulee takaamaan tavallisen suomalaisen oikeudet. Sen ansiota on vapaus, jonka säällinen toimeentulo ja reilut ehdot mahdollistavat. Se on luonut yhteishengen niin työpaikoille kuin eri alojen työntekijöiden välille. Se taistelee tasa-arvon puolesta.
Mutta mitä tapahtuu näille arvoille silloin, kun ei ole työtä?

Työ jakautuu, työ hajoaa, työ katoaa

Digitaalisessa maailmantaloudessa suurimmat varallisuudet keskittyvät harvojen käsiin, historiallisen vähäisellä työn panoksella.
Suomessakin se näkyy. Teollisuus on vähentänyt työväkeä 25 vuodessa noin 150 000 henkeä, lähes kolmanneksen. Samaan aikaan tuottavuus on kuitenkin kaksinkertaistunut.
Suomen 250 suurinta yritystä on kertonut supistaneensa kolmessa vuodessa työvoimaansa noin 60 000 hengellä – ja ilmoittaa supistavansa lisää. Voitot ovat kasvaneet samassa ajassa 50 prosenttia.
Tulosta tehdään siis alati vähemmällä työväellä. Työelämä jakautuu kolmeen osaan: kovapalkkaiset korvaamattomat, matalapalkkaiset turvattomat, työstä osattomat.
Työttömyys yltää 350 000 henkeen tänä vuonna. Heistä pitkäaikaistyöttömiä on 130 000. Yhtä korkea on myös piilotyöttömien osuus – ne, jotka eivät enää edes hae töitä – sekä alityöllistettyjen eli enemmän työtä haluavien määrä.
Työvoimaan kuuluvia, mutta markkinoiden ehdoilla mahdottomia työllistettäviä on ehkä 250 000. Jokaista kymmentä työllistä kohti on siis yksi, joka ei elämänsä aikana työllisty.
Sellainen työ, joka mahdollistaa sosialidemokraattiset arvot – vapauden, veljeyden ja tasa-arvon – on tavoittamattomissa suurelle osalle suomalaisista. Myös heille, jotka ovat työssä, mutta ilman turvaa ja tulevaisuutta. Siksi on oikein, että vastustamme nollatyösopimuksia, ilmaistyötä, työttömien riistoa ja vaadimme alipalkkauksen kriminalisointia.
Markkinatalouden suunta ja inhimilliset tavoitteemme tuntuvat ajautuvan vaikean ristiriitaan. Tästä meidän on tehtävä kolme johtopäätöstä.

1. Talouskasvun tavoittelu ei riitä. 1990-luvun kokemukset osoittavat, että seitsemän ennenäkemätöntä talouskasvun vuottakaan ei palauttanut laman syrjäyttämiä ihmisiä työhön. Vientimenestys on välttämätöntä, mutta ei ratkaise sosiaalisia ongelmia.

2. Täysivaltaisen kansalaisuuden takaamiseksi yhteiskunnan on otettava vastuulleen työllistäminen, joka ei ole markkinaehtoista. Se on perinteinen sosialidemokraattinen työlinja: ihmiset autetaan työstä työhön ja tehdään työllistäviä investointeja. Lisäksi tarvitaan paljon enemmän sosiaalisia yrityksiä, välityömarkkinoita, palkkatukea ja apua yrittäjyyteen.

3. Perinteinen palkkatyö ei voi olla ihmisarvon mittari. Talouden rajut murrokset tuhoavat nopeasti kokonaisia toimialoja, eikä kukaan jää enää eläkkeelle enää samasta työpaikasta mistä aloitti – harva edes samalta alalta. Kansalaisen aktiivivuosien elämänkaareen kuuluu luontevasti palkkatyötä, työttömyyttä, opiskelua, kotivuosia, päätoimista tai sivutoimista yrittäjyyttä. Olennaista on, että kaikissa vaiheissa sosiaaliturva tukee vaikeuksissa ja rohkaisee vapaisiin valintoihin. Vastikkeettoman perustulon utopian sijaan on rakennettava yksinkertainen yleisturvan malli, joka joustaa kaikissa elämäntilanteissa ja tarjoaa aina kunniallisen elämän edellytykset – vapauden, osallisuuden ja tasa-arvon.

Palkansaajaliikkeen vastaus oikeistolle

Miksi olen siis hätkähdyttänyt joitakin puoluetovereitani sanomalla, että ”työ ei ole arvo”? Siksi, että oikeiston mielestä työ on arvo.
Sipilän hallituksen ideologia on, että jokaisen velvollisuus on työ, millä hinnalla tai ehdoilla hyvänsä – vaikka ilmaiseksi. Tarkoituskaan ei ole, että työ tekisi työläisestä vapaan, solidaarisen tai tasa-arvoisen.
Uusliberaalit haluavat ratkaista työttömyyden yksinkertaisesti: pakottamalla ihmiset työhön. (Samalla paljastuu, että oikeiston käsitys vapaudesta on ontto. Vapaus kuuluu niille, joilla on varaa. Köyhät ovat vapaille vapaata riistaa.)
Ihmisen arvo mitataan vain kansantuotepanoksella. Tämä kylmä ihmiskuva näkyy siinäkin, että sekä eläkeläisistä että maahanmuuttajista puhutaan yksinomaan taakkana yhteiskunnalle.
Ihmisarvo kuuluu jokaiselle, kukaan ei ole taakka, kaikkia tarvitaan.
Sosialidemokraatit ja ay-liike vastaavat tähän ihmisarvon halventamiseen ja työvoiman halpuuttamiseen omalta, kestävältä arvopohjaltaan.
Mikä tahansa ”työ” ei kunnioita ihmisarvoa. Sen sijaan mitään työtä, joka antaa välineitä vapauteen, osallisuuteen ja tasa-arvoon ei kenelläkään ole oikeutta väheksyä, saati karttaa.
Hyvinvointiyhteiskunta perustuu jatkossakin työhön. Sosialidemokraattien työlinja on oikea, mutta se on päivitettävä kasvavien tuottavuuserojen, työelämän jakautumisen ja globaalin työnjaon olosuhteisiin.
Ammattiyhdistysliikkeessä ymmärretään nämä haasteet usein paremmin kuin puolueessa. Lukuisten kohtaamisten perusteella olen täysin vakuuttunut, että palkansaajaliike löytää hyvin perusteltuja, ennakkoluulottomia ratkaisuja.
Työ ei ole vain talouden kysymys. On kysymys ihmisarvosta, osallisuudesta, demokratiasta. Siitä, onko yhteiskuntamme 2020-luvullakin yhteinen, yksi Suomi.