1.5.2020: ”Olemme entistäkin arvokkaampia toisillemme”

Hyvät ystävät, toverit,

Olisipa hienoa tavata jälleen joukolla työväen ja opiskelijoiden juhlapäivänä. Näihin keväisiin kokoontumisiimme liittyy hienoja muistoja ympäri Suomen. Joku vuosi sitten Keravalla paahtoi aurinko, viime vappuna Uudessakaupungissa myllersi myrskytuuli.

Tänä keväänä olemme saaneet oppia uusia yhdessä olemisen muotoja. Välimatka yleensä auttaa näkemään asioita uudella tavalla, nyt konkreettinen välimatka on ehkä tuonut meitä lähemmäksi.

Kuva: Tuomo Manninen

Kun ei enää olekaan itsestään selvää että voimme tavata toisiamme milloin haluamme ja missä haluamme, nuo kohtaamiset ovatkin merkityksellisiä ja arvokkaita uudella tavalla. Uskon, että jokainen meistä on myös tärkeä toisillemme aivan uudella tavalla, jokainen meistä on arvokkaampi.

Opimme arvostamaan itsestäänselvyyksiä, joiden merkitys avautuu uudella lailla, kun ne eivät olekaan itsestäänselvyyksiä. Että lapset saavat käydä koulua; että itse kukin voi liikkua vapaasti maan sisällä ja rajojen yli. Ja että osaamme toimia tilanteissa, jotka ovat poikkeuksellisia, kantaa vastuuta – ei vain itsestämme, vaan kaikista muistakin, myös tuntemattomista.

Olemme selviytyneet tästä koronakeväästä hyvin, ja selviämme. Siitä iso ansio kuuluu vastuullisille tiedotusvälineille, jotka ovat vastanneet kansalaisten valtavaan tiedonjanoon ripeästi ja luotettavasti.
Media on tehnyt ja tekee ison palveluksen isänmaalle.

Pidin puheen loppiaisena, jossa kannoin huolta tosiasiapohjaisesta tiedonvälityksestä. Ajatelkaa nyt, jos tämän kriisin keskellä kansalaiset olisivat joutuneet selviytymään huhupuheiden, sosiaalisen median kohujen ja kiistojen, tarkoituksellisen vääristelyn, provokaation ja muun humpuukin varassa. Tämä kaikki on, kuten tammikuussa sanoin, epätietoa. Meidän päättäjien velvollisuus on olla levittämättä epätietoa.

Mutta samaan aikaan vakava media on joutunut vaikeuksiin.  Liiketoiminta, joka on jo vuosikausien ajan sopeutunut valtavaan teknologiseen murrokseen ja digitaalisten jättiläiskeskittymien maailmanvaltaan, on saanut korona-kriisistä vielä yhden kovan iskun. Mediaa on lyöty moukarilla.

Siksi tein toimeksiannon, jonka tehtävänä on turvata tosiasiapohjaisen tiedon, ammattimaisen journalismin tulevaisuus Suomessa. Sain vapun alla selvityshenkilön Elina Grundströmin raportin, joka antaa askelmerkkejä sille, millä tavoin yhteiskunnalle välttämätöntä journalismia voi tukea.

Aloitamme työn jo toukokuun lisäbudjetin yhteydessä. Samalla rakennamme liikennepuolelle elvytysinvestointien paketin, joka osaltaan antakoot meille kaikille toivoa, että Koronan yli päästään, talous vielä kasvaa, ja tulevaisuus tulee kuin tuleekin.

Hyvät ystävät,

Grundströmin raportista saamme eväitä toimivien tukimuotojen rakentamiseen. Mutta itse peruskysymys, joka on nakertanut kaikkialla Euroopassa kansallisen median toimintaa ja ammattimaisen journalismin edellytyksiä, ei katoa. Ilmoitustulot ovat hävinneet monikansallisten digijättien kitaan, maailmaan hallitsevien alustojen omaisuudeksi. Ja ne eivät maksa veroa käytännössä minnekään.

Johtopäätökseni on, että osana tarvitsemme kansainvälisen digiveron. Se on koronasta toipuvan Euroopan suuri arvovalinta silloin, kun tuhansien miljardien eurojen menojen vastikkeeksi etsitään uuden ajan tulolähteitä. Ei käy, että kansallisvaltiot ottavat valtavasti velkaa samalla kun monikansalliset digimonopolit vaurastuvat verottamatta.

Korona-kriisi antaa mahdollisuuden, tai pikemminkin velvoittaa meitä uudistamaan yhteiskuntia, se antaa tilaisuuden ilmastoelvytykseen,
Tämä herättää kysymyksen myös oikeudenmukaisuudesta siinä tilanteessa, kun vihdoin pääsemme näiden vaikeiden aikojen yli.

On näet oikein, että juuri nyt huolehditaan terveen liiketoiminnan mahdollisuuksista miljardeja laskematta. Nyt jos koskaan on oikea suhdannehetki elvyttää ja velkaantua. Mutta joskus ajat normalisoituvat. Ja joskus laskut on maksettava, tavalla tai toisella.

Kun nyt velkaannumme suojellaksemme yhteiskunnan hauraimpia virukselta, en soisi, että maksamme velkamme leikkaamalla yhteiskunnan hauraimmilta viruksesta selviydyttyämme.

Korona-aikana edellytetään solidaarisuutta toinen toisillemme. On syytä toimia epäitsekkäästi, tarjota apua ja muistaa muitakin. Olisivatko myös kaikkein varakkaimmat omistajat valmiita ojentamaan kätensä vähävaraisimmille yrittäjille, jotka taistelevat olemassaolostaan? Voisiko pienyrittäjien sosiaaliturvaa rahoittaa varakkaiden omistajien eduista tinkimällä?

Listaamattomien yritysten osinkotuloja tuetaan erittäin avokätisesti. Finnwatchin tuoreen selvityksen mukaan kaikkein varakkain väki, Suomen hyvätuloisin kymmenys saa verovapaasti yli miljardi euroa pääomatuloja. Se on miljardin tulonsiirto kaikilta veronmaksajilta vauraimmille omistajille.

Tämä ei ole edes mikään vappupuheiden vaatimus, vaan monien asiantuntevien virkamiesten näkemys – työryhmien raportit ovat vuosi toisensa jälkeen törmänneet elinkeinoelämän vastustukseen kuin seinään. Mutta joko näin poikkeusoloissa järki voisi voittaa? Ja sydän.

Voisiko nyt olla toisin? Voisivatko hyväosaisimmat tinkiä huono-onnisimpien hyväksi? Voisivatko suuromistajat auttaa pienyrittäjiä?

Voisiko korona muuttaa asenteen?

Kuva: Tuomo Manninen

Ei kai nyt vain kuvitella, että korona-katastrofin laskut jäävät työttömäksi joutuvien ja konkurssiin ajautuvien maksettavaksi, entisestään pienentyneiden pienyrittäjien ja entistäkin rajummin raatavien yksinynrittäjien ja freelancereiden selkänahasta mitattavaksi?

Ei kai nyt vain ajatella,  että julkista taloutta tasapainotetaan vain menoja ankarasti leikkaamalla – että yhteiskunta ei saisi kerätä tuloja heiltä, joita kriisi ei kovinkaan kurittanut?

Luulen, että koronan jälkeen emme enää palaa menneeseen. Toivon, että kaikesta kärsimyksestä huolimatta jotakin hyvääkin jää hyödyksemme. Ehkä sitä yhteisyyden henkeä, joka näkyy sanassa yhteiskunta, ja joka välillä jäi näkymättömiin.

Olemme huomanneet taas ne kannattelevat rakenteet ja apuun tulevat instituutiot, jotka kuuluvat hyvinvointiyhteiskuntaan. Olemme nähneet itsestäänselvyydet, kun ne eivät olekaan itsestäänselvyyksiä, näemme näkymättömän, joka tulee näkyviin vain silloin kun sille on suurin tarve.

Me emme ole toisillemme enää itsestäänselviä. Arvostakaamme toisiamme tänä vappuna entistäkin enemmän, sillä tarvitsemme toisiamme enemmän kuin koskaan.

Hyvää vappua!

Liikenteen ja viestinnän suunnat 2020-luvulla

Puhe Liikenne- ja viestintäfoorumissa 3.3. 2020

Alkuun sitaatti. ”Maailma sellaisena kuin olemme sen luoneet, on ajattelumme tuote. Emmekä voi muuttaa maailmaa muuttamatta ajatteluamme.” Tämän Albert Einsteinin ajatuksen voi ilmaista vielä astetta rohkaisevammin: kun muutamme ajatteluamme, silloin muutamme aina maailmaa. 

Vihdoinkin ihmisten ja tavaroiden kuljetus on kokemassa samanlaisen muutoksen kuin tietoliikenne. Tämän muutoksen ajureina ovat big data ja tekoäly, jotka taas mahdollistuvat entistä tehokkaampien verkkojen ansiosta. Ilmastotavoitteiden edellyttämät päästövähennykset asettavat puolestaan uuden rajoitteen. 

Kaikki muutos ei kulje samaa vauhtia. Kun puhumme tänään liikenteen ja viestinnäin tulevaisuudesta, niistä on puhuttava erikseen senkin takia, että tietoliikenteen muutos on ollut käsittämättömän nopeaa jo muutaman vuosikymmenen ajan, ja sen vaikutus yhteiskuntiin ja koko maailman keskinäisriippuvuuksiin on ollut käänteentekevä. Entä ihmisten liikkuminen? Verrattuna informaatioteknologian mullistuksiin ihmisten liikkumisessa ei ole tapahtunut suuriakaan muutoksia puoleen vuosisataan. 

Koomista kyllä, internetin kaltaista koko maailman kytkevää informaation ja disinformaation alustaa ei kukaan vakavasti otettava tulevaisuudentutkija osannut ennustaa. Sen sijaan täysin varmana pidettiin sitä, että 2000-luvulla avaruusbussit kuljettaisivat meitä kuuhun ja lentävät autot olisivat joka perheen käytössä.

Kävi siis päinvastoin. Siinä missä tietoliikenteessä Mooren lain mukaan aina vain eksponentiaalisesti kasvava suorituskyvyn tarve pakataan aina vain tehokkaampiin suorittimiin, jatkuvasti kasvavat liikkumisen tarpeet on tyydytetty tehottomasti, saastuttavasti ja ennen kaikkea ilmaston kannalta vaarallisesti.

Jotta säästyisin pilkalta, joka 1960-luvulla kohtasi rakettiliikenteen ennustajia, en lähde edes arvailemaan, millainen on visio digitalisoidusta, autonomisesta, päästöttömästä liikkumispalvelusta. Käyn kohta läpi lähivuosien tärkeysjärjestyksiä, tämän hallituksen ja oman työjaksoni tavoitteita, siis ei valtavan kauaskantoisia visioita, mutta sitä ennen sanoisin yhden varoituksen sanan.

Kun puhutaan autoilun tulevaisuudesta, ja miksei puhuttaisi, kun kerran henkilöautoilun osuus kotimaan matkojen suoritteesta on neljä viidesosaa, keskitytään usein käyttövoimaan. Mutta jos verrataan taas tietotekniikan kehitykseen, niin asteittaisia, teknisiä parannuksia merkittävämpää on nähdä järjestelmätason muutoksia. On toki edistysaskel, kun siirrytään bensa-autoista sähköautoihin ihan niin kuin siirryttiin mekaanisista kirjoituskoneista sähkökirjoituskoneisiin. Jos ajattelemme vain parannuksia kirjoituskoneisiin, emmekä hahmottele laajemmin koko informaation infrastruktuurin mahdollisuuksia, käytämme valtavan määrän aikaa ja energiaa aikamoiseen näpertelyyn.

Sen sijaan kaikki politikka pitää suunnata yhteen päämäärään: vapauden lisäämiseen.

Liikkuminen ja tieto ovat vapauden ytimessä. Vapaus liikkua ja vapaus saada ja jakaa tietoa, ovat vapauden kokemuksista tärkeimpiä. Sivistysvaltioissa ihmisen pahin rangaistus on se, kun liikkumista rajoitetaan, ihminen suljetaan vankilaan. Autoritaarisissa valtioissa rajoitetaan myös tiedon vapautta, joko sen saatavuutta tai tiedon vapaata esittämistä, sananvapautta. Siksi pidän kunniatehtävänä asemaani, jossa takaan kansalaisten käytännön vapauksia.

Liikenteen osalta vapauden mielikuva liittyy vahvasti yksityisautoiluun. Tätä hyödyntää myös autokaupan etujärjestöjen kampanja otsikollaan ”Vapaus valita auto”. Mutta joku ristiriita tässä nostaa päätään. Ensimmäinen perustelu tämän kampanjan sivustolla on, että ”auto on monelle välttämättömyys”. No mikä on se vapaus valita auto, jos vaihtoehtoa ei ole? Sehän on vapaudeksi naamioitu pakko. Sen sijaan ne, jotka ovat voineet vapaasti valita, ovat usein päättäneet käyttää rahansa muuhun kuin auton omistamiseen. 

Kyse on nyt siitä, voiko tämän vapauden ulottaa tasa-arvon nimissä nyt muuallekin kuin suurempiin kaupunkeihin. Jos ihmisten on pakko omistaa auto arkensa järjestämiseksi, tai peräti kaksi, niin yhteiskunnan pitää tarjota vaihtoehto, jotta olisi aito vapaus valita. 

Jos ihmisten on pakko käyttää vapaasti omistusautoa, on liikennejärjestelmämme epäonnistunut. Nämä pakosti vapaasti omistetut autot seisovat käyttämättöminä 95 prosenttia ajasta. Ja joka viides automatka on alle kaksi kilometriä. Joka neljäs automatka alle kolme kilometriä. Suomi on pitkien etäisyyksien maa, mutta se koskee lähinnä rekkakuskeja. Suomi on lyhyiden automatkojen maa.

Yhteiskunnan velvollisuus on parantaa palveluita. Vain tarjoamalla aidosti parempia, taloudellisempia, aikaa säästävämpiä ja arkea helpottavampia vaihtoehtoja voimme saada kaikki kansalaiset innostumaan ilmastotavoitteista. Vapauden lisääminen parantaa ennen kaikkea alueellista tasa-arvoa.  

Kaupunkiseuduilla on lisättävä joukkoliikenteen houkuttelevuutta ja parannettava kävelyn ja pyöräilyn edellytyksiä. Joukkoliikennettä on täydennettävä älykkäillä liikkumispalveluilla, joilla liityntäliikenne räätälöidään jokaiselle aidosti kilpailukykyiseksi vaihtoehdoksi. Liikkumispalvelut eli mobility as a service eli MAAS on kaupunkiseutujen tulevaisuuden kulkumuoto, mutta melkeinpä vielä välttämättömämpi osa haja-asutusalueiden älykkäitä liikkumisratkaisuja. Maaseutu on MAAS-seutua parhaimmillaan, ja palaan tähän teemaan hiukan myöhemmin. 

Tässä vaiheessa kiteytän seuraavien vuosien tavoitteet näin: entistä paremmat liikkumispalvelut houkuttelevat kaupunkiseuduilla luopumaan omistusautosta ja maaseuduilla luopumaan kakkosautosta. 

Tänään tiistaina tehdään yhdenlaista historiaa. Tulin tähän tilaisuuteen valtioneuvoston talouspoliittisesta ministerivaliokunnasta, jossa vahvistettiin valtion osallistuminen kahteen merkittävään raidehankkeeseen, Turun tunnin junaan sekä Suomi-rataan. Näissä hankeyhtiöneuvotteluissa oli tiiviisti ja hyvässä yhteishengessä mukana kaksikymmentä kuntaa, ja lopputulos on ainutlaatuinen. Koskaan ei ole tehty näin laajaa ja pitkäjännitteistä yhteistyötä valtion ja kuntien kesken.

Raidehankkeet ovat siis koko yhteiskunnan yhteinen tulevaisuusinvestointi, jossa infrapanostusten hyödyt kansakunnalle ja kansantaloudelle voidaan saavuttaa etupainotteisemmin. Niin kansalaisilla kuin elinkeinoelämällä on näkymä kauas tulevaisuuteen; strategiset investoinnit ovat ennakoitavissa hyvissä ajoin, ja myös EU-tuet voidaan hyödyntää suunnitelmallisesti ja maksimaalisesti. Nyt loppuvalla tukikaudella Suomeen saadusta CEF-tuesta valtaosa on osoitettu satamien ja meriliikenteen hankkeisiin. Alkavalla kaudella on päästävä parempaan saantoon myös raidehankkeissa, jos ja kun eurooppalaisen ydinverkkokäytävien TEN-T-verkko laajenee Suomesta Turku-Vainikkala -yhteyden lisäksi pääradalle Helsingistä Kemiin ja aina pohjois-Ruotsiin ja Jäämerelle. Kuljetusketju Narvikista Keski-Kiinaan voi olla oma pohjoinen Silkkitiemme – kannattaa katsoa päiväkohtaisten vaikeuksien yli kohti tulevia vuosikymmeniä.

Strateginen tulevaisuusajattelu ei rajoitu vain näihin sinänsä merkittäviin raidehankkeisiin, vaan koskee kaikkia liikkumismuotoja. Olemme käynnistäneet 12-vuotisen liikennejärjestelmäsuunnitelman, jonka on tarkoitus käynnistyä ensi vuoden keväällä. Siltarumpupolitikointi antaa nyt sijaa suunnitelmalliselle systeemiajattelulle. Suunnitelma sisältää 2030-luvun puoliväliin ulottuvan toimenpideohjelman, siihen liittyvät valtion ja kuntien velvoitteet sekä rahoitusohjelman. Se ohjaa, millaisilla kriteereillä väyläverkostoamme jatkossa suunnitellaan, rakennetaan, ylläpidetään ja korjataan. Se ohjaa myös päätöksentekoa siitä, millaisia liikennepalveluita julkisilla varoilla hankitaan.

Työtä ohjaa parlamentaarinen työryhmä, joka on jo päättänyt suunnitelman kolmesta tavoitteesta. Ne ovat kestävyys, saavutettavuus ja tehokkuus. Kestävyys tarkoittaa sitä, että ihmisten mahdollisuuden valita kestävämpiä liikkumismuotoja paranevat – erityisesti kaupunkiseuduilla. Samalla liikennejärjestelmä mahdollista koko Suomen saavutettavuuden ja vastaa elinkeinojen, työssäkäynnin ja asumisen tarpeisiin. Ja kolmanneksi liikennejärjestelmän yhteiskuntataloudellinen tehokkuus paranee. Nämä tavoitteet ovat rinnakkaisia ja yhtäaikaisia, ja kaikki ne pyrkivät hillitsemään ilmastonmuutosta. 

Parlamentaarisessa työryhmässä kansanedustajat eivät edusta vaalipiirejään, vaan puolueensa mandaatilla koko maata. Työryhmässä ei myöskään ole hallituksen ja opposition edustajia, vaan luodaan näkymää ja yhteisymmärrystä useammalle hallituskaudelle. Samalla huolehdimme myös vuorovaikutuksesta kaikkien liikennejärjestelmän käyttäjäryhmien kanssa. 

Nopeat raiteet osana kansainvälistä ja tukikelpoista ydinverkkoa oli yksi osa kansallista liikennestrategiaa, 12-vuotinen kokonaissuunnitelma oli toinen. Kolmas palikka strategisessa tulevaisuustyössä on suurten kaupunkien MAL-sopimusten kokonaisuus. Kun kestävät liikkumismuodot liitetään maankäytön ja asumisen ratkaisuihin, miljoonat suomalaiset asuvat jatkossa hiilineutraaleissa kaupungeissa. 

MAL-sopimusneuvottelut ovat vielä kesken Helsingin, Tampereen, Turun ja Oulun seutujen kanssa, mutta tavoitteena on saada ainakin ensimmäiset sopimukset valmiiksi siiheksi, että voin niiden erinomaisuutta vappupuheessani kehua. Hallitus päätti laajentaa MAL-menettelyä myös keskisuuriin kaupunkeihin, ja neuvottelut myös Jyväskylän, Kuopion ja Lahden kanssa on tarkoitus käynnistää pian. 

Nämä kansallisen strategian kolme työkalua on otettava käyttöön yhtä aikaa. Ja ne kaikki edesauttavat onnistuneen liikennejärjestelmän tavoitteita: kestävää, älykästä ja tehokasta liikkumista.

Hallitus on sitoutunut puolittamaan liikenteen päästöt tämän vuosikymmenen aikana, ja luopumaan fossiilista polttoaineista kokonaan vuoteen 2045 mennessä. Tavoite on kova, ja siksi kannustava. Ministeriön työryhmä pohtii parhaillaan eri vaihtoehtoja.

Ensi syksynä vien valtioneuvoston päätettäväksi Fossiilittoman liikenteen tiekartan. Jo nyt havaitsemme haasteeksi sen, että liikenteen päästövähennyksistä on päätettävä yhtenä kokonaisuutena, koska mikään yksittäinen keino ei riitä tarkoitukseen. Liikenteen fiksu verotus on avainasemassa, ja osallistumme aktiivisesti valtiovarainministeriön johtamaan työhön. Jo nyt valmistelemme työsuhde-etujen veromuutoksia, ja itse lähden siitä, että lähivuosina työsuhdeautoina on vain puhtaita ajoneuvoja, ja että työmatkakulujen verotus kannustaa voimakkaasti joukkoliikenteeseen. 

Fossiilittoman liikenteen tiekarttatyössä tehdään monipuolisia arvioita eri keinojen päästövähennyspotentiaalista, kustannuksista ja laajemmista yhteiskunnallisista vaikutuksista – muun muassa talouteen, työllisyyteen ja kilpailukykyyn. Erityisesti on huomioitava sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Nimittäin jos siirtymä päästöttömään hyvinvointiyhteiskuntaan ei ole oikeudenmukainen, siirtymä ei toteudu. Myös vähäväkiset ja pienituloiset ja kouluja käymättömät on saatava vakuuttumaan, että ilmastonsuojelu tarkoittaa toivoa eikä uhkaa, mahdollisuuksia eikä menetyksiä. 

Sama pätee myös harvaan asuttujen alueiden ihmisiin, joiden palvelut ovat joka suunnasta heikkenemässä. Nyt tarvitaan älykkäitä ratkaisuja ja uutta yhteistyötä. Perinteinen kirjeposti vähenee nopeasti. Kun suomalaisen perheen postilaatikkoon rapsahtaa perinteinen postimerkillinen kirje enää alle kerran viikossa, postin yleispalveluvelvoite käy vaikeaksi. Kuitenkin myös paikalliset painetut lehdet pitää kantaa ajallaan. 

Samanaikaisesti maaseudulla liikkuu joka päivä monia yhteiskunnan hankkimia kyytejä, kuten koulukuljetuksia, vanhusten ja liikuntarajoitteisten palvelukyytejä, Kela-kyytejä, lääkekuljetuksia. Eri kuljetuksien lainsäädäntö ja hallinnointi on hajallaan. Yhdistelemällä tarpeita ja tarjontaa kuntien ja viranomaisten yhteistyöllä, nykyisiä ja uusia kuljetuspalveluita tukemalla voitaisiin ehkä taata kohtalainen palvelutaso ja edistää maaseudun elinvoimaa. Palvelut olisi koottava ja järjestettävä fiksussa digitaalisessa alustassa. 

Yhtä lailla taksisääntelyn korjaussarjalla tavoitellaan vähän enemmän kuin vain aiheutettujen vahinkojen paikkaamista. On tietenkin välttämätöntä, että luottamus taksipalveluihin palautetaan, että turvallisuuden tunne ja saatavuus paranevat. Kuitenkin keino, jolla harmaata taloutta estetään, on samalla merkittävä edistysaskel datataloudessa. Algoritmi, joka kolmannen osapuolen valvonnassa kertoo matkan tiedot viranomaisille, verottajalle ja yleiseen tietokäyttöön, on ensimmäinen askel kohti reaaliaikataloutta.

Reaaliaikatalous tarkoittaa sitä, että kunkin hetken kaikki transaktiot pohjautuvat rakenteiseen dataan, joka on välittömästi käytössä kaikilla osapuolilla. Digitaalinen kuitti huolehtii automaattisesti verottajan ja viranomaisten tarvitsemat tiedot, se mahdollistaa täysin automaattisen taloushallinnon ja reaaliaikaisen tilastoinnin ja tutkimuksen, tekoälysovellukset sekä tämän datan luvallisesta käytöstä sikiäviä lukemattomia kaupallisia sovelluksia myös 2020-luvun älyvientituotteiksi. Samalla kaikki julkiset palvelut tehostuvat ja yksinkertaistuvat tavalla, josta Verohallinto on jo antanut hyviä maistiaisia. 

Teknologiateollisuus on tehnyt hyvää työtä kootessaan alan yrityksiä yhteistyöhön synnyttämään reaaliaikatalouden ekosysteemiä. Meillä valtionhallinnossa datatalouden ja digitalisaation vastuut jakautuvat monelle taholle. Jatkossa tätä on syytä pohtia ja koordinaatiota parantaa. Lupaan itse olla aloitteellinen.

Se infrastruktuuri, joka mahdollistaa big datan reaaliaikaisen käsittelyn tekoälyn ohjaamana, on tietysti 5G, jonka Suomi tuo käyttöön ensimmäisten joukossa maailmassa. Ensimmäiset 5G-taajuudet otettiin käyttöön jo viime vuoden alussa, kun valtioneuvosto myönsi toimiluvat 3,5 gigahertsin taajuusalueelle. Verkkoja rakennetaan kovaa kyytiä ja kuluttajilla on jo kosolti 5G-liittymiä käytössään. Parhaillaan on lausunnoilla esityksemme 26 gigahertsin taajuusalueen toimilupien huutokaupasta ja säädöksistä. Taajuusalue soveltuu suurten yhteysnopeuksien tarjoamiseen esimerkiksi kaupungeissa, liikenteen solmukohdissa ja yleisötapahtumissa. Erityistä onkin, että aiomme varata tilaa mikro-operaattoreille, jotka tarvitsevat huipputehokasta verkkoa rajatussa tilassa tai rajattuna aikana. Vaikkapa Oulun satama on maailmanlaajuisesti edelläkävijä digitalisaatiossa ja yksi esimerkki 5G:n mahdollisuuksista voimistaa Suomen ylivoimaa mobiilidatasovellusten viennissä.

Suomi on ehkä juuri nyt maailman kuumin kohde verkkoteknologian innovaatioissa. Kävin marraskuussa Intiassa siunaamassa esisopimuksia sikäläisten isojen IT-firmojen tutkimusinvestoinneista Suomeen. Tech Mahindra tekee yhteistyötä Business Finlandin kanssa ja Wipro perustaa 6G-laboratiorion Oulun yliopiston yhteyteen. Jos joku olisi kysynyt ministeriltä, mitä se 6G oikein on, niin olisin vastannut, että se on tietenkin sitä mikä tulee 5G:n jälkeen ennen 7G:tä. 

Suomi on edelläkävijä paitsi verkkoteknologiassa, myös verkkoturvallisuudessa. Suomi on harvoja maita, joissa verkkoja koskevat tiukat turvallisuusvaatimukset on kirjattu kansallisen lainsäädäntöön jo 90-luvulta asti. Suomi on kyberturvallisuuden suurvalta. Viime viikolla nimittämäni valtion kyberturvallisuusjohtaja rakentaa kattavan ohjelman, jolla varmistetaan kaikkien verkkotoimijoiden osaaminen ja resurssit. EU-puheenjohtajana saimme aikaan yhteisen sopimuksen EU:n yhteisestä ja vahvasta kyberturvallisuuden kriteeristöstä. Näin pidämme huolen siitä, että EU säilyy yhtenäisenä digitaalisena sisämarkkina-alueena, jossa innovaatiot ja edistyksellinen liiketoiminta takaavat tuotannon ja palveluiden kilpailukykyisyyden sekä myös ne älykkäät ratkaisut, jotka johtavat Euroopan siirtymää ilmastokestävään yhteiskuntaan. Reilussa kyberkilpailussa Suomella ja suomalaisilla osaajilla on vain voitettavaa.

Kaikkea hallituksen työtä ajaa tavoite 2030-luvun ilmastokestävästä hyvinvointivaltiosta. Työllisyystavoite ja liikenne- ja tietoliikennejärjestelmän hallittu murros voivat toteutua vain osaamisen, koulutukseen ja tutkimukseen panostamalla.

Äly, älykkyys ovat hyviä työkaluja, mutta varsinainen tehtävä on suurempi. Jälleen on syytä siteerata Albert Einsteinia. ”Älykkyyden mittari on kyky muutokseen.”

Hallitusohjelma on muutoksen työkalu. Investoinnit osaamiseen, oppimiseen, tieteeseen ja tutkimukseen vahvistavat sekä kansalaisuutta että innovatiivista liiketoimintaa. Data on tärkein raaka-aine, mutta osaaminen on tärkein tuotannontekijä. Siis äly, joka johtaa muutokseen. 

Toivon, että tästä esityksestä jäisi mieleenne kolme viestiä. Ensimmäinen on strateginen tulevaisuustyö, jolla kansallinen liikennejärjestelmä viedään yhtenä kokonaisuutena 2030-luvulle. Toinen on liikenteen palveluiden parantaminen, mahdollistava ja oikeudenmukainen siirtymä ilmastoneutraaliin yhteiskuntaan. Ja kolmas on tehokkaan 5G-infrastruktuurin päälle rakentuva suurten datamassojen ja reaaliaikatalouden visio. Ja näitä kaikkia kolmea viestiä yhdistää sama missio.

Näitä kaikkia yhdistää se, että ne lisäävät kansalaisten vapautta, parantavat julkisia palveluita ja kirittävät suomalaisen liiketoiminnan kilpailukykyä digitaalisessa maailmantaloudessa, jotta 2030-luvun hyvinvointiyhteiskunta on entistäkin suurempi menestystarina. 

Seuraavan hallituksen ohjelmaan: oppimismiljardi


Aamulehti 30.12.2016

Seuraavan hallituksen on käännettävä kurssi ja autettava taloutta kestävään kasvuun koulutuselvytyksellä

Kun Suomi leikkaa jatkuvasti koulutuksesta, tutkimuksesta ja innovaatiorahoituksesta, kilpailijamaat saavat kohtuuttomasti etumatkaa.

Juha Sipilän (kesk.) hallitus tekee aikaisempien säästöjen päälle kaikkiaan lähes kolmen miljardin euron leikkaukset koulutukseen ja tutkimukseen. Innovaatioiden tuki supistuu noin 100 miljoonalla eurolla.

Tulevaa kasvua vaarantavat leikkaukset ovat ihmetyttäneet ulkomaillakin. Suomen talouden suurin ongelma jo nyt on tuottavuuden lasku. 10 vuotta sitten Suomen viennistä lähes viidennes oli korkean teknologian tuotteita, tänään vain seitsemän prosenttia.

Sipilän hallitus tuhlasi ensimmäisen vuotensa palkkojen halpuuttamiseen. Emme silti voi koskaan kilpailla halpatyömaiden kanssa. Tarvittiin ulkomaalainen, Turun telakan johtaja Jan Meyer, kirkastamaan Suomen vahvuus: ”Emme voi olla halvin, joten meidän on oltava paras.”

Osaamiskilpailukykyä olemme jo menettäneet, kun kilpailijat panostavat vahvasti koulutukseen. Samaan aikaan, kun Suomi on vähentämässä ammattikoulutuksesta laskennallisesti 18 000 aloituspaikkaa, Ruotsi lisää ammatilliseen täydennyskoulutukseen lähes 12 000 ja ammattikorkeakouluihin 6 000 aloituspaikkaa.

Suomessa tehdään kovia leikkauksia korkeakouluihin, kun taas Ruotsin hallitus lisää tutkimukseen vuoteen 2020 mennessä lähes 300 miljoonaa euroa. Yliopistojen osuus on noin puolet.

Seuraavan hallituksen on käännettävä kurssi ja autettava taloutta kestävään kasvuun koulutuselvytyksellä. Sen on sitouduttava vähintään miljardin euron lisäpanostukseen – oppimismiljardiin.

Oppimismiljardi on kasvuinvestointi, joka panostetaan sekä kaikenikäisten suomalaisten koulutukseen, että tutkimuksen ja tuotekehityksen rohkeisiin avauksiin.

Sosialidemokraattien tavoitteena on maksuton varhaiskasvatus, johon osallistuu jokainen yli kolmevuotias. Se lisää lasten yhdenvertaisuutta ja parantaa naisten työllisyyttä, palkkatasa-arvoa ja uramahdollisuuksia.

Eriarvoistuminen on väärin, mutta se on myös tyhmää talouspolitiikkaa. Kun osattomuus siirtyy sukupolvelta toiselle, syrjäytämme osan lapsista koulutuksesta ja työstä, yhteiskunnan avun varaan.

Oppivelvollisuuden pidentäminen johdattaa nuoret toisen asteen koulutukseen. Kun jopa joka viides nuori mies jää koulutuksen, työn tai harjoittelun ulkopuolelle, nuorten syrjäytymiseen on puututtava tehokkain erityistoimin.

Ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja on syytä lisätä, ei vähentää. Aikuiskoulutukseen, erityisesti työvoimakoulutukseen, kannattaa panostaa. Työttömyysajan opiskelua tuetaan vahvasti. Myös korkeakoulujen aloituspaikkoja lisätään.

2020-luvulla uuden oppiminen on tärkein kansalaistaito, elämän tapa ja tarkoitus. Myös julkinen valta on valmis muutokseen ja ottamaan riskiä. Fiksu valtio kaksinkertaistaa tutkimus- ja tuotekehityspanoksensa, jotta kansantuoteosuutemme yltäisi muun Euroopan tasolle.

Tutkimusten mukaan euron leikkaus julkisesta tuesta vähentää toisen euron yksityisestä rahoituksesta; euron lisäys tuo mukanaan toisen tai jopa kolmannen euron yritysten panostusta. Valtio saa aikaan joko noidankehän tai hyvän kierteen.

Kymmenen vuoden aikana suomalaisyritysten tutkimus- ja kehityspanokset ovat laskeneet peräti 30 prosenttia. Seuraavalla vuosikymmenellä samaan lukuun on saatava positiivinen etumerkki.

Oppimiseen osoitettava miljardi kuulostaa suurelta summalta – varsinkin, kun se on kokonaan uutta panostusta. Vähintään toinen miljardi on käytettävä edellisten hallitusten vahingollisimpien leikkausten paikkaamiseen.

Neljälle vuodelle jaettuna miljardi on kuitenkin vain noin 0,1 prosenttia Suomen kansantuotteesta. Promille osaamiseen on vähimmäismäärä, jolla seuraava hallitus voi auttaa Suomea menestymään digitaalisen maailmantalouden kovassa kilpailussa.

Rahaakin tärkeämpi on määrätietoinen asenne. Seuraavan hallituksen täytyy kaikin keinoin voimistaa koulutusoptimismia kansalaisten keskuudessa. Opettajat ja kasvattajat on nostettava jälleen kunniakansalaisiksi.

Oppimismiljardi lähettää selkeän viestin maailmalle: Suomi on osaamisen suurvalta.

Uusi teollistaminen hallitusohjelmaan

Keskisuomalainen 10.1.2017

Teollisuuden työpaikoista on hävinnyt neljäsosa – 100 000 – kymmenen vuoden aikana. On pidetty varmana, että loputkin teolliset työpaikat katoavat. Entä, jos teollisuus sittenkin olisi käännettävissä kasvuun – määrätietoisella elinkeinopolitiikalla?

Esitän seuraavalle hallitukselle uuden teollistamisen ohjelmaa.

Kolme trendiä vastaan, kolme puolesta

Teollisten työpaikkojen vähentymiseen on vaikuttanut ainakin kolme vahvaa trendiä. Automaatio jaa robotisaatio ovat hävittäneet yksinkertaisia suorittavia töitä. Globalisaatio on siirtänyt työpaikkoja halpatyömaihin. Samalla kehittyneet valtiot ovat muuttaneet elinkeinojen painopistettä valmistamisesta palveluihin.

Viime aikoina on ilmennyt vastakkaisiakin voimia. Paikoitellen robotisaatio on laajentanut tuotantoa niin, että ihmisiäkin on palkattu lisää. Korkea osaamisen taso on tuonut laivatilauksia Turkuun ja asiakkaita Uudenkaupungin autotehtaille – yhteensä 1500 työpaikkaa jo tänä vuonna.

Kolmas voimistuva ilmiö on ”reshoring” eli tuotannon palauttaminen kotimaahan. Jopo-pyörien valmistus palautettiin Taiwanista Hankoon, jossa tuotanto on joustavampaa ja laadukkaampaa. Tutkimuksen mukaan tuotannon kotiuttaminen kasvaa nopeammin kuin tuotannon siirto ulkomaille.

Kiertotaloudessa teollisuuden tulevaisuus

Uuden teollistamisen avain on kuitenkin uusiutuva tuotanto ja teknologia. Metsäteollisuus on ottanut hurjia loikkia kohti korkean teknologian ja samalla korkean arvonlisän tuotteita. Kotikaupunkini Äänekosken biotuotetehdas on teollisen tulevaisuuden edelläkävijä.

Kiertotalouden pitää olla hallituksen uusi kärkihanke. Biotalous on tärkeä, mutta ei kasvata vientiä. Sen sijaan maailman väestö keskittyy suurkaupunkeihin, jotka vaativat puhtaita ja tehokkaita ratkaisuja ilman, veden, liikenteen ja jätteiden hallitsemiseen. Markkina ylittää ensi vuosikymmenellä 1500 miljardia euroa. Jos Suomi saa tästä kakusta yhden prosentin siivun, se vastaa neljännestä viennin arvosta.

Lahdessa pyörii Valmetin kaasutuslaitos Kymijärvi II, joka tekee biojätteestä kaukolämpöä. Raumalaisen BMH:n Tyrannosaurus-järjestelmä lajittelee jätettä tehokkaasti. St1 tekee jätteestä bioetanolia. Ekokem on rakentanut Riihimäelle Pohjoismaiden ensimmäisen muovijätteen jalostamon.

Kovia juttuja – kotimaisin voimin.

Sitran tutkimuksen mukaan kiertotalous voi tuottaa kahden miljardin euron vuosittaisen lisän kansantalouteen. Ja eniten hyötyvät konepajat, 300-450 miljoonaa euroa vuodessa.

Parhaimmillaan kiertotalous tuo 70 000 työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä. Ja suurin osa on ihan perinteistä ja kunnollista teollista työtä, joka ei vaadi akateemisia tutkintoja.

Viimeistään seuraavan hallituksen täytyy saada isot teolliset investoinnit käyntiin. Fiksulle valtiolle on itseisarvo, että tuotanto ja kulutus on entistä ilmastoystävällisempää – materiaalien kulutus vähenee ja jäte hyödynnetään. Lisäksi julkinen valta tarjoaa pienille ja suurille innovatiivisille yrityksille tärkeän referenssin vientiponnistelujen tueksi.

Teollistaminen vaatii satsauksen osaamiseen

Olen aikaisemmin esittänyt seuraavan hallituksen ohjelmaan oppimismiljardia – siinä sitoudutaan panostamaan vähintään miljardi euroa koulutukseen, tutkimukseen ja osaamiseen.

Osaamispanostus liittyy olennaisesti uuden teollistamisen ohjelmaan. Tämänhetkisen hallituksen kaavailema ammattikoulutuksen leikkaus heikentää vakavasti myös alueellista tasa-arvoa.

Suomella on jo vahvaa osaamista jätevirtojen käsittelyssä, ympäristöteknologiassa, veden puhdistamisessa ja energiatehokkuudessa. Arvioiden mukaan kiertotalous voi kasvattaa kansantuotetta jopa 2,5 miljardilla eurolla. Kiertotalous voi parhaimmillaan tuoda 75 000 työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä.

Julkisen vallan kannattaa investoida kiertotalouden kokonaisuuksiin, joissa tekniset innovaatiot ja teolliset yhteenliittymät hyödyntävät yhden jätteen toisen raaka-aineena. Tuotteet suunnitellaan jo alkujaan mahdollisimman resurssitehokkaasti, jotta raaka-aineen hyödyntämisen elinkaari maksimoidaan. Samalla kotimaiset pilotit ovat välttämättömiä referenssejä, joilla korkean osaamisen tuotanto ja palvelut ponnistavat vientimenestykseen.

Myös jakamistalous perustuu resurssien viisaalle käytölle. Fiksu valtio ei aseta esteitä digitaalisille alustoille, jotka tehostavat ja luovat uusia palveluita, mutta se huolehtii samalla tasaveroisesta kilpailusta yhtäläisillä velvoitteilla. Julkinen valta tarjoaa uusille toimijoille välittömästi digitaaliset työkalut, joilla verotus ja lakisääteiset maksut sisällytetään palveluiden arkkitehtuuriin.

Kierto- ja jakamistalouden tavoitteiden on läpäistävä koko elinkeino- ja talouspolitiikka sekä vaikutettava innovaatiorahoituksen ja julkisten investointien suuntautumiseen. Lainsäädännön pitää myös edistää kiertotalouden uusien ratkaisujen kaupallista toteuttamista – eikä estää sitä, kuten esimerkiksi jäteverolain osalta on konkreettisesti käynyt.

Menestyvä Brand Finland eroaa halpatyön Bulk Finlandista ennen kaikkea siinä, että myynti ja markkinointi ymmärretään keskeiseksi osaksi itse tuotetta ja palvelua, ei vain lisukkeeksi. Tuotannon arvonlisän heikkeneminen ilmenee Maailman talousfoorumin vertailussa, jossa Suomi sijoittuu kilpailukyvyltään kahdeksanneksi – mutta kaupallistamisen kyvyissä olemme vasta sijalla 39.

Suomalaiset yritykset käyttävät markkinointiin vain 3-4 prosenttia liikevaihdostaan, kun muissa pohjoismaissa luku on kaksinkertainen, ja Yhdysvalloissa keskimäärin 10 prosenttia. On aika herätä digitaalisen maailmantalouden uusiin sääntöihin: menestyminen edellyttää suuria strategisia sijoituksia erottautumiseen, asiakasuskollisuuteen ja laatuvaikutukseen.

Peliyhtiö Supercell, ainoa kovassa kansainvälisessä kuluttajakilpailussa menestyvä suomalaisyritys, käyttää markkinointiin yli neljäsosan liikevaihdostaan, 400 miljoonaa euroa. Mutta yhtiön tulos oli yli 800 miljoonaa ja liikevoittoprosentti yli 40.

Julkinen rahoitus ja yrityskehitys keskittyy liiaksi teknologioihin, kun sen täytyisi suuntautua voimakkaasti kaupallistamiseen ja markkinoinnin edistämiseen. Tukiohjelmissa ohjelmissa on syytä tuoda T&K –kirjainten rinnalle M.

Hyvinvointivienti on suuri mahdollisuus. Koulutuksen ja terveysosaamisen viennin menestys edellyttää huomattavasti nykyistä aggressiivisempaa panostusta konseptointiin ja markkinointiin. Nyhtökauran esimerkki osoittaa, että myös elintarvikeviennissä mielikuva ja tuotteistaminen tuovat ratkaisevasti arvonlisää.