Koko puhe Nato-selonteon lähetekeskusteluun 16.5.2022 (eduskunnassa 5 minuutin versio) Viime torstaina tasavallan presidentti ja pääministeri esittivät, että Suomi hakee välittömästi Nato-jäsenyyttä. Kirjoitin silloin, että se oli merkittävin ulkopoliittinen linjaus 78 vuoteen. Rinnastus voi olla kaukaa haettu, tai sitten ei. Vaikka olosuhde täysin toinen, tunnelma on hiukan samanlainen kuin Moskovan rauhansopimuksen osalta syksyllä 1944. Silloin rauha oli ilon ja huojennuksen aihe, se antoi vihdoin toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Mutta se oli myös …
Suomen on huolehdittava myös teknologisesta turvallisuudesta
Vappupuheesta 1.5.2022 Salossa Kevään myötä elämäämme tulee vähän valoa tämän raskaan talven jäljiltä, jolloin Venäjän julma hyökkäys Ukrainaan on pimentänyt horisonttimme. Ukrainan asia on meidän asiamme, ja se tarkoittaa myös sitä, että Suomen kansallinen turvallisuus on uudella tavalla läsnä kaikessa päätöksenteossamme. Niin tässäkin vappupuheessa.Mutta ensin valoisampaa asiaa, sillä valo voittaa. Valo voittaa aina pimeyden. Salon kaupunkia on päässyt viimeksi ihailemaan televisiosarjassa Made in Finland, joka alkoi MTV:n maksullisessa palvelussa äskettäin …
2020-luku on uuden toivon vuosikymmen
Puhe Forssan Työväenyhdistyksen kuusijuhlassa 6.1. 2020 Loppiainen 2020 on tärkeä päivä niin historiassa kuin tulevaisuudessa. Tänään me pysähdymme kunnioittamaan sitä, mitä tapahtui tasan 80 vuotta sitten, ja samalla vastaamaan siihen, mihin historia velvoittaa ja mitä tulevaisuus vaatii alkavalla vuosikymmenellä. Tasan 80 vuotta sitten, kuudes tammikuuta 1940, oli talvisodan tärkeä käännekohta. Vahvasti alivoimaiset ja aliaseistetut suomalaiset saivat illansuussa haltuunsa Raatteen tien, tuhottua vahvasti panssarein ja tykein varustetun puna-armeijan divisioonan ja pelastettua …
Sittenkin hallintarekisteri
Toisin kuin moni vielä neljä kuukautta sitten luuli, suomalainen omistus voi jatkossa piiloutua hallintarekisteriin. Vaikka Alexander Stubb joulukuussa lupasi, että hallintarekisteri on ”haudattu ja kuopattu”, hallituksen uusi esitys romuttaa suomalaisen suoran ja julkisen arvopaperiomistuksen. Valtiovarainministerin vuolaat anteeksipyynnöt koskivat vain hänen antamiaan vääriä tietoja, eivät suinkaan itse hanketta, jota Finanssialan ja Elinkeinoelämän Keskusliitot ovat lobanneet rajusti ja ministeriö ajanut pakkomielteisesti poliittisista päättäjistä piittaamatta. Kuinka tässä näin kävi? Ei haudattu, eikä kuopattu …
Harakka: Suomen avointa omistusmallia ei saa vesittää
Tiedote julkaistu 30. maaliskuuta 2016 SDP:n kansanedustaja Timo Harakka ihmettelee, miksi valtiovarainministeri Alexander Stubb yrittää toistamiseen ajaa hallintarekisteröintiä, joka mahdollistaa arvopaperiomistusten piilottamisen – tällä kertaa ei Suomeen, vaan ulkomaisiin hallintarekistereihin. Se, mikä on nykyisin laitonta, olisi jatkossa laillista. – Valtiovaraniministeri ajoi hallintarekisteriä ensimmäisellä kerralla torvet soiden, toisella kerralla sammutetuin lyhdyin. Suomen suoraa ja avointa omistusmallia ei ole syytä vesittää. Suomen eduskunta voi vapaasti säätää lain, jolla suomalaisia sijoittajia estetään siirtämään …