Puheenvuoro hallituksen tiedonantokeskustelussa 19.6. 2017

Arvoisa puhemies!
Täällä on käytetty värikkäitä repliikkejä, jotka sopivat tragikoomiseen kesäteatteriin. Mutta olemme vakavan asian äärellä. Tämä tapausten kulku on heikentänyt suomalaista demokratiaa ja heikentänyt kansalaisten luottamusta päätöksentekoon. Jos ja kun pettymys purkautuu siten, että entistäkin harvempi kokee aihetta osallistua yhteiskunnan asioihin, se myös entisestään lisää eriarvoisuutta Suomessa.

”Demokratia kuuluu kaikille, mutta yksille enemmän kuin toisille.”

On selvää, että harva tässä salissa piti hyvänä tai toivottavana perussuomalaisten johtajavaihdosta. Mutta mietin silti, miten voimme yhtä aikaa ylistää demokratiaa ja halveksia demokratiaa? Kuinka voimme pitää sitä demokratiaa oikeana, joka on valinnut meidät tänne saliin, ja sellaista demokratiaa vääränä, joka valitsee meidän mielestämme väärät henkilöt?

Se on orwellilainen kuva demokratiasta. Muistatte lentävän lauseen: ”Kaikki o vat tasa-arvoisia, yhdet ovat tasa-arvoisempia kuin toistet.” Uusi versio kuuluu: ”Demokratia kuuluu kaikille, mutta yksille enemmän kuin toisille.”

Juuri ne kansalaiset, jotka epäilevät eliitin vehkeilevän keskenään omien eturyhmiensä hyväksi, he jotka ovat menettäneet uskonsa demokratiaan ja jättäneet äänestämättä, joiden suuttumus uhkaa purkautua väkivaltana, juuri sitä herrat Sipilä, Orpo ja Soini ovat tässä nyt vahvistaneet.

Politiikka on likaista peliä – he ajattelevat – jossa yhteinen etu on vain eliitin yhteinen etu, ja jossa vallan saavuttaminen on ainoa päämäärä.

Monet pettyneistä ovat äänestäneet nimenomaan perussuomalaisia 2011 ja 2015, ja juuri heiltä on nyt viety viimeinenkin toivo. Niin paljon ja hartaasti kuin olen perussuomalaisia arvostellut, olen sentään iloinnut siitä, että heidän ansiostaan eduskuntaan on valittu edes joitakin niin sanottuja tavallisia ihmisiä, edes muutamia ihmisiä joiden tulotaso ja koulutustaso vastaa kansalaisten enemmistöä. Ja että juuri heistä osa on ostettu eliitin tueksi, että heillä ei ole mitään vaatimuksia, ohjelmaa eikä tavoitteita paitsi tämän köyhiä ja kipeitä kurittavan hallituksen ehdoitta tukeminen, on katkera pala koko Suomen demokratialle.

Herrat Sipilä, Orpo ja Soini: teille kuuluu nyt vastuu eriarvoistumisen lisääntymisestä ja suomalaisen demokratian heikentymisestä.

Kuka uskoo sitä selitystä, että vasta toissa viikonloppuna Sipilä, Orpo ja varsinkin Soini heräsivät huomaamaan, että perussuomalaisten joukoissa on arvo-ongelma? Oletteko te olleet sokeita ja kuuroja kaikelle todistusaineistolle, jossa hallituspuolueen edustajat osallistuvat äärioikeiston mielenosoituksiin ja natsihenkisiin tapahtumiin, oletteko ollut sokeita ja kuuroja rotuopeille ja väkivallalla uhkailulle?

Kuka uskoo, että SIpilä ja Orpo heräsivät arvo-ongelmaan vasta 10. kesäkuuta?

 

Onko Halla-ahon ohjelma ollut teille täysin tuntematon silloin, kun hän johdatti puolueensa eurovaalimenestykseen ja myös hallituksen hillotolpalle? Eikä tämä hillotolppa-ryhmä ole irtisanoutunut tästä ihmisvihamielisestä linjasta.

Tämän Apupuolueen johtohahmo, Simon Elo, on puolustanut Jussi Halla-ahon ajatuksia Hommafoorumilla ahkerasti:”Eräänä päivänä päädyin Halla-ahon sivuille. En tiennyt hänestä mitään, mutta aloin lukea kirjoituksia ja tuntui kuin silmäni olisivat avautuneet. Näinhän minäkin olen koko ajan ajatellut, vaikka kirjoitustyyli välillä ei olekaan mieleeni.”

”Viimeinen niitti oli Halla-ahon saama syyte ja tuomio – se oli todiste yheiskunnan kaksoisstandardeista ja Mekkaan päin kumartamisesta.” Lainaus päättyy – näin siis edustaja Elo kuvailee Mestaria.

Näillä arvoilla tämä hallitus jatkaa, samoilla arvoilla kuin ennen 9. kesäkuuta. Arvoilla tai niiden puutteella.

Arvoisa puhemies,
Tämä hallitus on vähemmistöhallitus. Sillä on eduskunnan enemmistö, mutta annettujen äänten vähemmistö. Parlamentaarinen enemmistö, mutta demokraattinen vähemmistö.

Siksi, kuten Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ääneen pohdiskeli, uudet hallitusneuvottelut olisivat olleet paikallaan. Se olisi ollut aito arvokeskustelu. Jos lopputulos olisi ollut sama kuin nyt, niin tietäisimme edes, mitä tämä hillotolppa-ryhmä, Apupuolue, ohjelmakseen ja tavoitteekseen esittää.

Tämä hallitus on vähemmistöhallitus. Sillä on eduskunnan enemmistö, mutta annettujen äänien vähemmistö.

Se olisi ollut arvokas tapa siirtyä ensimmäisestä Sipilän hallituksesta toiseen Sipilän hallitukseen, vaikka ohjelma ei olisi sinänsä muuttunut. Koska ilmeistä on, että tätä ohjelmaa tulkitaan useilla ja toisistaan poikkeavilla tavoilla, näitä tulkintoja olisi ollut hyvä käydä julkisesti läpi ja läpivalaista.
Nyt tämän Apupuolueen ainoa ohjelma on hallitusohjelma. Ja se taitaa olla melkoisen väljä ja joka ilmansuuntaan taivutettavissa. Ennen kaikkea Eurooppa-politiikka on täysin tuuliajolla. Se on vakava asia.

Ministeri, joka ajaa Suomen EU-eroa, ei kykene ajamaan Suomen etua Euroopan unionissa. Suomella ei ole vaikutusvaltaa, Suomi ei näytä rakentavalta, ratkaisuhenkiseltä voimalta – jollaisena opittiin tuntemaan vuosien varrella. Rakoilevassa Euroopassa ministerien Soini ja Terho edustama Suomi on osa ongelmaa, ei osa ratkaisua.

Ministeri Terho sanoo nokkelasti, että hän sitoutuu hallituksen EU-linjaan. Mutta entä hallituksen jälkeen? Hän voisi yksinkertaisesti luvata, että hänen Apupuolueensa ei tavoittele EU-kansanäänestystä. Sitten epäilyt hälvenevät. Se on todella helppoa, joten olkaa hyvä:

Lupaatteko, että puolueenne ei seuraavien eduskuntavaalien alla esitä EU-kansanäänestystä?

Arvoisa puhemies,
Sekään, että EU-ministeri ei sentään aktiivisesti aja Suomen eroa EU:sta, ei ihan riitä rakentavaksi ja uskottavaksi rooliksi Suomelle juuri näinä kriittisinä ja merkittävinä eurooppalaisina aikoina.

Vaikka EU:ssa populistit ovat pudonneet johdosta, Suomessa populistit johtavat EU-politiikkaa.

Populismin vastavoimana Euroopassa vahvistuu eurooppalaista yhteistyötä lisäävä ja laajentava ajattelu, jossa aloitteellisia ovat Ranskan uusi johto ja Saksan todennäköisesti jatkava johto. Komissiolta tulee lisää aloitteita rahaliiton korjaamisesta ja työllisyyttä, kasvua ja investointeja lisäävistä yhteistyön toimista.

Vaikka EU:ssa populistit ovat pudonneet johdosta, Suomessa populistit johtavat EU-politiikkaa.

Tämä hallitus on tähän saakka noudattanut perussuomalaisten EU-linjaa, joka kiteytyy sanaan ”Impivaaralainen”. Tähän ei ole luvassa muutosta. Kokoomuksen puheenjohtaja kyllä uhoilee ja puhuu, vaikka teot jäävät täysin puuttumaan.

Tästä on hyvä muistutus kahden vuoden takaa. Tuolloinen Suomen kokoomuslainen valtiovarainministeri Alexander Stubb, jonka elämäntyö on EU:n edistäminen, joutui perussuomalaisten painostuksesta vaatimaan Kreikan erottamista euroalueesta. Mahtoi olla hänen uransa mustin hetki: Suomi meni takki auki Brysseliin uhoamaan ja uhkailemaan.

Kuten arvata saattaa, sieltä palattiin häntä koipien välissä. Suuri valiokunta vaadittiin sunnuntaina koolle, jotta tämä nolo vaatimus peruutettiin. Tämä oli kokoomuslaista europolitiikkaa, perussuomalaisten pihdeissä, armoilla ja ehdoilla.

Tämä ei ikävä kyllä muutu miksikään, koska luottohenkilöt eli ottopojat jäävät, vaikka puolue meni alta. Ja ikävä kyllä tämä paperiliittimillä, sinitarralla, narulla korjattu hallitus heikentää koko ajan Suomen asemaa maailmassa. Eräällä uudelle hallituspuolueelle ja uudelle oppositiopuolueelle se on tarkoituskin, mutta muu hallitus ajelehtii yhä kauemmas ulapalle.

Arvoisa puheenjohtaja, 
Lopulta muistutus historiasta. Edustaja  Gustafsson vertasi ansiokkaasti nykytilannetta sadan vuoden takaiseen ministerisosialismiin. Mutta niinkään kauas ei tarvitse mennä.

Muistuma historiasta: Fagerholm

Pääministeri Karl-August Fagerholm hävisi täpärästi SDP:n puheenjohtajavaalin vuonna 1957. Hän koki, aivan oikein, että hallituksen ministerit olivat saaneet epäluottamuslauseen. Aivan kuten hallituksen perussuomalaiset ministerit Jyväskylässä. Mutta nyt tulee ratkaiseva ero.

Fagerholm teki johtopäätökset, Soini ei. Fagerholm erosi, ministerit erosivat, ja uusi hallitus muodostettiin.

Nyt tehtiin päinvastoin. Epäluottamuslauseen jälkeen tartuttiin entistä kouristuksenomaisemmin ministerisalkkuihin. Tämä ei nosta demokratian arvostusta, parlamentarismin arvovaltaa, eikä ole satavuotiaan Suomen kansanvaltaisten perinteiden arvoista.