Marraskuun 1. päivänä Suomen naiset nostavat lopputilin.
Koska pidämme Suomea yhtenä maailman tasa-arvoisimmista maista, on pysäyttävää ajatella, että naisten palkkatyövuosi päättyy jo lokakuun lopussa. Koska palkat ovat kuudesosan pienemmät kuin miehillä, naiset ikään kuin tekevät loppuvuoden työtä korvauksetta.
Vielä pysäyttävämpää on, että tämä palkkakuilu ei ole juuri supistunut sen yhdeksän vuoden aikana, jolloin kolmikantainen samapalkkaisuusohjelma yritti kaikin keinoin vaikuttaa epäkohtaan. Olen saanut seurata tuota työtä, ja vakuutuin, että tahdosta se ei jäänyt kiinni.
Naiset tekevät loppuvuoden työtä ilman palkkaa
Kaikkein pysäyttävintä kuitenkin on, että todennäköisesti naisten ja miesten palkkaero vain kasvaa jatkossa. 2020-luvulla tasa-arvon mallimaa saa ”juhlia” naisten palkkavuoden päättymistä ehkä jo syyskuussa.
Mistä aihe pessimismiin?
Vaikutukset mitataan, kun vahinko tapahtuu
Uutta samapalkkaisuusohjelmaa ei ole aloitettu. Johtopäätös näyttää olevan se, että koska yhteinen, määrätietoinen ponnistus ei tuonut tulosta, niin ei kannata edes yrittää. Samalla perusteella Suomen jalkapallomaajoukkueen täytyisi luopua arvoturnauskarsinnoista.
Toisekseen hallitus ei edes halua mitata toimiensa tasa-arvovaikutuksia. Pääministeri Juha Sipilä tokaisi, että ensin tehdään uudistus, sitten katsotaan vaikutukset. Ehkä normitalkoiden nimissä pitäisi tuoda lääkkeetkin markkinoille samalla periaatteella. Jos potilas kuolee, niin vaikutukset on helppo mitata.
Hallitus toki mainostaa yhtä tasa-arvotekoa, ja oikeutetusti. Kun vihdoin perhevapaiden kustannuksia jaetaan kaikkien työnantajien kesken, naisten uraa ja palkkoja jopa vuosikymmenien ajan rasittava ”luottamusvaje” voi korjaantua.
”Kilpailukykytoimet”: täsmäisku naisia vastaan
Ikävä kyllä muut toimet taitavat vain lisätä epätasa-arvoa.
Kun julkisia palveluita supistetaan, vuorotteluvapaata vaikeutetaan, varhaiskasvatusta heikennetään sekä opetusta ja oppimista leikataan, naiset kärsivät erityisesti. Ei oikeastaan ihme, että tasa-arvovaikutuksia ei hotsita laskea.
Ja ennen kaikkea: hallituksen kaavailemat ”kilpailukykytoimet” ovat joka vaiheessa kohdistuneet suorastaan täsmäiskuina juuri naisiin.
Kilpailukykyä naisten kustannuksella
Aluksi haluttiin pidentää työaikaa. Johtajistolle ja kokonaispalkkaa nauttiville asiantuntijoille pieni viikkotyön lisä ei heikentäisi palkkaa lainkaan. Kunhan roikutaan nettipasianssissa puoli tuntia pitempään. Kaupan ja ravintoloiden tuntityöläisten palkka sen sijaan olisi laskenut oikeasti.
Sitten suunniteltiin sunnuntailisien leikkausta. Kuinka ollakaan, 56 prosenttia sunnuntaityöläisistä – kaupan kassoista kuuluisiin kätilöihin – on naisia.
Lopulta päädyttiin lomarahoihin. Lomapäiviään menettävistä julkisen sektorin työntekijöistä 70 prosenttia on naisia. Irvokasta kyllä, pidemmät lomat ovat kompensoineet vähäisiä rahapalkan korotuksia. Opetus: naisten pitäisi vaatia aina ja kaikkialla kylmää fyrkkaa, eikä uhrata ajatustakaan omalle tai perheen hyvinvoinnille.
Julkisen sektorin työntekijöistä 70 prosenttia on naisia.
SAK vastasi vaatimuksiin tarjoamalla nollasopimuksia ja jatkossa vientisektorin palkkajohtajuutta. Esitykset ovat sinänsä järkeviä ja rakentavia, mutta myrkkyä samapalkkaisuudelle. Ensin siis nykyiset alakohtaiset erot jäävät voimaan, sitten ne kasvavat entisestään naisten tappioksi.
Vaihtoehtokaan ei ole naisille houkuttelevampi. Jos työehdot sovitaan villisti työpaikoilla ilman minimitasoa, matalapalkat madaltuvat. Kun vielä EK vaatii, että maahanmuuttajat on velvoitettava töihin ilman palkkaa, käy siivoojille ja perushoitajille mahdottomaksi puolustaa vähäistäkään ansiotasoaan.
Kiintiöt keittiöihin?
Miesalojen ja naisalojen kuilu siis vain jyrkkenee. Tässä tilanteessa ainoa ratkaisu on räjäyttää rakenteet, ammattien sukupuolittuneisuus. Tytöt tekniikan aloille ja kilpailluille kansainvälisille markkinoille. Pojat hoitotöihin ja julkiselle sektorille.
STTK:n puheenjohtaja Antti Palola oli ihan oikeassa, kun hän vaatii yritysten hallituksiin 40 prosentin sukupuolikiintiöitä. Onko kiintiöt saatava voimaan myös suurtalouskeittiöihin, vanhustenhoitoon, telakoille ja pelifirmoihin?
Tutkinnosta aina lisää palkkaa.
Ja täysin hallituksen koulutuslinjausten vastaisesti on luotava rakenne, jossa korkeakoulututkinto takaa aina ja kaikkialla lisäpalkan vähemmän lukeneeseen nähden. Kun kerran 30-50-vuotiailla naisilla maisterin paperit ovat puolet yleisempiä kuin miehillä.
Ja kolmikantainen samapalkkaohjelma äkkiä takaisin työhön – mieluiten diktaattorin valtuuksin.