Nykyinen EU-taantuma on pidempi kuin mikään aikaisempi modernissa taloushistoriassa. Kerron kirjassani Suuri kiristys, miten Euroopan oikeistojohdon ideologinen leikkauslinja johti laman kierteeseen.
Leikkaukset ovat samaan aikaan liiallisia ja riittämättömiä.
Suomen vienti on kärsinyt EU-taantumasta enemmän kuin mikään muu maa. Nykyinen taantuma on kansantuotteella mitaten jopa syvempi kuin 1990-luvun lama.
Kun näin sanon, harva uskoo. Toisin kuin 1990-luvulla, lama ei näy katukuvassa. Leipäjonot ja kaljabaarit meillä oli ennestään. Mutta työttömyyden ei ole annettu riistäytyä puoleen miljoonaan.
Suurtyöttömyys on torjuttu lisälainanotolla, josta suurin osa suomalaisista on kauhuissaan. En suoraan sanoen ymmärrä, miksi olisi parempi toistaa 1990-luvun hirvittävä ihmiskoe, joka näkyy vielä tänäkin päivänä periytyvänä syrjäytymisenä – kun joka ikäluokasta tuhannet nuoret putoavat peruskoulun jälkeen töistä ja opinnoista.
Mikään taantuma ei jatku ikuisesti. Paitsi ilmeisesti juuri tämä, päätellen siitä, miten katteeton pessimismi on ottanut vallan.
Vaaleissa veisataan valitusvirttä numero 666: Leikkaa ja kärsi, tuomiopäivä on täällä.
Leikkauslistoista on tullut kummallinen, miehekäs urheilulaji. Kovimmat urhot luettelevat säälimättömimmät heikennykset hyvinvointipalveluihin (joita he itse eivät useinkaan tarvitse). Meitä, jotka emme kisaan osallistu, pidetään nynnyinä.
Totuus on päinvastainen. Leikkaajat ovat raukkoja, sillä he luulevat, että paniikkitoimet ovat ratkaisu. Niistä on juuri sen verran hyötyä kuin pakkasella housuun pissimisestä.
Leikkauksissa on kaksi ongelmaa. Ne heikentävät yhdenvertaisuutta, mahdollisuuksien tasa-arvoa, kansanterveyttä, työllisyyttä ja köyhimpien toimeentuloa. Niin, tämä oli vasta ensimmäinen ongelma. Toinen ongelma on, että ne heikentävät tulevaa kasvua.
Leikkaukset ovat siis samaan aikaan liiallisia ja riittämättömiä.
Leikkaaminen ei edellytä mielikuvitusta, vain lukutaitoa. Ensinnä on ryhdyttävä karsimaan verotukiaisia, joita Valtiontalouden Tutkimuslaitos VATT on luetellut peräti 180 kappaletta. Niiden yhteisarvo on kymmeniä miljardeja. Tuorein raportti löytyy täältä.
Velkaantumisen kasvu on syytä taittaa. Velkaa pelätään, ja sitä populistit hyödyntävät. He sanovat, että otamme ”syömävelkaa”. Jokainen töissä pidetty suomalainen maksaa casino pa natet veroja sen sijaan, että kuluttaisi sosiaaliturvaa. Jokainen töissä pidetty suomalainen antaa panoksensa, joka hyödyttää yhteiskunta.
Ongelma on, että Suomen kansantuote on laskenut kolme vuotta peräkkäin. Maltillinenkin velkaantuminen – ja Suomi on yhä EMU-maiden vähävelkaisimpia maita, esimerkiksi Saksalla on suhteessa puolitoistakertainen taakka – näyttää pahalta suhteessa pienenevään tuotantoon.
On siis saatava aikaan kasvua.
Suomen uudet työpaikat syntyvät puhtaaseen, puhdistavaan, kierrättävään, säästävään ja tehostavaan tuotantoon – ja palveluihin. Suomen on oltava – myös omaksi edukseen – edelläkävijä Euroopassa ja Euroopan maailmassa.
Kun Euroopassa on saatu aikaan kysyntälama, tarvitaan kansainvälinen jälleenrakennusohjelma, jota olen vaatinut jo pitkään. Julkinen valta ei johda eikä omista investointeja, vaan tulee mukaan pääosin yksityisesti rahoitettuihin, mutta pitkällä tähtäimellä kestävää kasvua tuoviin rakennustoimiin: älykkäiden sähköverkkojen, tietoliikenteen ja raiteiden tehostamiseen.
Kun lama alkoi, suomalaiset yritykset jättivät tutkimus- ja kehitystyön heitteille. Se näkyy vähäisinä investointeina – toisaalta markkinatkin ovat aneemiset. Siksikin julkisia investointeja ja tukirahoituksen malleja tarvitaan juuri tässä vaiheessa, sekä toiveikasta panostusta tulevaan tuotantoon varsinkin energiainnovaatioissa.
Viennin rakenne on toivottoman yksipuolinen. Suomi vie investointihyödykkeitä, koneita ja moottoreita, ja kärsii ensimmäisenä, kun kukaan ei uskalla perustaa tai uusia tuotantolaitoksia. Vahvat kuluttajabrändit kestävät suhdanteita paremmin, kuten Ruotsi opettaa: pariisilainen opiskelija sisustaa kämppänsä Ikean huonekaluilla, oli lama tai ei.
Ostovoimaa on lisättävä. Palkkaratkaisut kuuluvat työmarkkinoille, joten valtion on joka tapauksessa syytä huojentaa keskituloisten verotusta. Kirjoitan toisaalla myös siitä, miten yrittäjyyttä ja pienten sekä keskisuurten yritysten mahdollisuuksia on tuettava.