Kirje Lahden puoluekokouksen edustajille

liikkeelle
Hyvä toveri – onneksi olkoon!
Olet saavuttanut korkeimman luottamuksen, jonka Suomen sosialidemokraattisessa puolueessa voi saada. Sinut on valittu puoluekokousedustajaksi, kantamaan vastuu liikkeen tulevaisuudesta. Seuraavien kolmen vuoden aikana järjestetään viidet vaalit – Lahdessa tehtävät ratkaisut kantavat kauas 2020-luvulle.
SDP on Suomen historian merkittävin puolue.
Forssan ohjelma (1903) linjasi Suomeen kahdeksan tunnin työpäivän ja kouluvelvollisuuden. Vain kahdeksan vuotta traagisen kansalaissodan jälkeen Väinö Tanner oli itsenäisen Suomen ensimmäinen sosialidemokraattinen pääministeri. Tanner oli mukana myös punamultahallituksessa, joka loi välttämättömän kansallisen yhteishengen juuri talvisodan aattona. Sotien jälkeen SDP rakensi ja johti hyvinvointiyhteiskuntaa Rafael Paasion ja Kalevi Sorsan kausilla. Paavo Lipposen SDP teki Suomesta kokoaan suuremman vaikuttajan Euroopan Unionissa.
SDP:n on oltava myös Suomen tulevaisuuden merkittävin puolue.
 Me tämän päivän sosialidemokraatit kunnioitamme rakentajapolven työtä parhaiten, kun uudistamme yhteiskuntaa, rakennamme Eurooppaa ja muutamme maailmaa. Uudistamisen kipinä meissä yhä on, se täytyy vain sytyttää.
 
Hyvä ystävä,
 Meidän velvollisuutemme on voittaa 2019 vaalit. Eriarvoistaminen ja julkisten palveluiden yksityistäminen on pysäytettävä. Meitä velvoittavat palkansaajat ja pienyrittäjät, työttömät ja osattomat, köyhät, niin nuoret kuin vanhat tavalliset suomalaiset.
 Me emme voi toivoa, että kansalaiset äänestävät jotakin vastaan, vaan meidän on tarjottava se, minkä puolesta voi toimia.
SDP:n puheenjohtajan tehtävä on nousta päivänpolitiikan painien yläpuolelle ja puhua seuraavan hallituksen pääministerin suulla. Hänen on luotava toivoa ja näköala turvalliseen tulevaisuuteen. Nykyisen hallituksen riidankylväntään ja eriarvoistamiseen väsyneet suomalaiset toivovat, että seuraava pääministeri on kokoava, yhteistyöhenkinen rakentaja.
 Puolueemme on myötätuulessa mielipidetutkimuksissa. Se kertoo, että kansalaiset odottavat meiltä vaihtoehtoa, ovat valmiita kuulemaan, miten SDP vie Suomen turvalliseen tulevaisuuteen. Vaalit voitamme vain, jos tunnistamme maailman muutokset ja esitämme ratkaisuja. Silloin voimme vakuuttaa myös yhä useamman alle 50-vuotiaan suomalaisen, joka on huolissaan omasta ja puolison työpaikasta, lasten koulutuksesta ja ehkä omien vanhempien kunniallisesta hoidosta ensi vuosikymmenellä.
 
Hyvä toveri,
 Olen ehdolla SDP:n puheenjohtajaksi, palvelemaan kunniakasta liikettämme.
Puoluekokousedustajan vastuulla on päättää, kuka meistä ehdokkaista kertoo uskottavimmin, että SDP on Suomea uudistava ja itse uudistuva puolue.
 
·       Kuka tekee SDP:stä kiinnostavan? Kuka houkuttelee SDP:lle yli 100 000 uutta äänestäjää – samalla, kun vahva aatepohja pitää nykyiset kannattajamme puolueessa?
·       Kuka esittää puolueen linjan selkeästi ja ytimekkäästi, jotta jokainen kansalainen voi sen ymmärtää? 
·       Kuka huolehtii siitä, että SDP:llä on aloite ja johtoasema yhteiskunnallisessa keskustelussa? 
·       Kuka menestyy parhaiten vaalikampanjan paineissa ja esiintyy vakuuttavimmin kilpailevia puoluejohtajia vastaan?
·       Kuka innostaa jäseniä osallistumaan ja luomaan ohjelmia, kuka vetää monikasvoista ja vetovoimaista puoluetta, kuka houkuttelee nuoria mukaan vastuunalaisiin tehtäviin?
·       Kuka meistä johtaa SDP:n kunniakkaasta historiasta kunniakkaaseen tulevaisuuteen?
 
Sinä arvioit, kenellä meistä on parhaat edellytykset johtaa puolue vaalivoittoihin – ja SDP johtamaan Suomea kohti uutta menestystä.
 Näillä terveisillä haluan onnitella Sinua vielä kerran – tervetuloa Lahden historialliseen puoluekokoukseen!