Tällä kertaa professorit Pertti Haaparanta, Martti Tuomala ja Markus Jäntti saivat tilaa vastalauseilleen. Julkisen talouden leikkaukset vahingoittavat vakavasti talouskasvun mahdollisuutta. Kiristäminen varmistaa, että taantuma ei lopu.
Vastuuttoman kiristyksen tilalle ei pidä tarjota vastuutonta elvytystä. Alijäämää voi lisätä vain hyvin perustein: kun investoidaan tuotannon ja työllisyyden kestävään kasvuun.
Tarvitaan vastuullista elvytystä.
***
Leikkaajat pitävät yllä karikatyyriä, jonka mukaan elvyttäjät haluavat pitää kaiken ennallaan ja vastustavat rakenneuudistuksia. Totuus on päinvastainen.
Julkisen talouden kiristäminen estää rakenneuudistukset.
VM:n järkeily, että kestävyysvaje edellyttää äkkileikkauksia, on kumma. Leikkauksethan voivat pikemmin pahentaa kestävyysvajetta, jos työttömyys vakiintuu korkeaksi. Jos kysyntä yhä heikkenee, yritysten vaikeudet eivät lopu, eikä investointeja saada vieläkään käyntiin.
Aito rakenneuudistus onnistuu vain ilman kiristämistä.
Akuutti alijäämähaaste ja tulevaisuuden tasapaino pitää erottaa toisistaan. On huolehdittava, että edellistä ei ratkota jälkimmäisen kustannuksella. Päin vastoin: pitkän tähtäyksen kestävyys voi edellyttää investointeja juuri nyt.
Gerhard Schröderin demarihallitus rikkoi 2000-luvun alussa rahaliiton alijäämäsäännöt useiden vuosien ajan. Se oli kuitenkin vastuullinen ratkaisu, sillä samalla uudistettiin työmarkkinoita tavalla, joka takasi Saksan valtavan menestyksen tulevina vuosina. Väliaikainen menonlisäys oli muutosturvaa.
En halua kopioida Saksasta halpatyömarkkinoita, jotka riistävät sekä nuoria että maahanmuuttajia. Mutta Suomi voi ottaaa Saksasta mallia elvyttävään rakenneuudistukseen.
***
Uusliberaalit unelmoivat sokkimuutoksesta, joka pakottaa työväen alistumaan heikennyksiin. Haave ei kuitenkaan toteudu tosielämässä.
Sokkihoito johtaa poliittiseen umpikujaan, kuten EU:n kriisimaissa. Kerron kirjassani Suuri kiristys (2014), miten EU-johdon pakkotoimet estivät uudistukset ja kasvun.
Tai sitten sosiaaliset kustannukset voivat syödä hyödyt, kuten Suomessa kävi. 1990-luvun laman aiheuttama syrjäytyminen periytyy seuraaville polville. Työllisyysaste jäi pysyvästi alemmaksi, mikä rasittaa yhä taantumasta toipumista.
Aito rakenneuudistus onnistuu vain ilman kiristämistä.
***
Maailmanlopun profeettojen kiusaksi Suomi on vast’ikään onnistunut mittavissa tulevaisuustalkoissa. Suuri osa kansalaisista heikensi vapaaehtoisesti omia eläke-etujaan lujittaakseen valtiontaloutta pitkällä aikavälillä.
Harva maa on supistanut rakenteellista vajettaan yhtä yksituumaisesti kuin Suomi.
Harva, jos mikään Euroopan maa on supistanut kestävyysvajettaan yhtä yksituumaisesti. Italian hallitus joutui vesittämään työlakimuutoksensa, Espanjan reformien hyödyt ovat kyseenalaisia, Ranskassa ja muualla taistellaan uudistuksista, jotka Suomessa on jo toteutettu.
Työ on vielä kesken, mutta todistaa Suomen vahvuuksista. Luottamus, tasaveroisuus ja kansalaisten poliittinen aikuisuus johtaa järkeviin, mutta samalla oikeudenmukaisiksi koettuihin uudistuksiin.
***
Vain leikkaushysteria estää neuvottelemasta tulevaisuuden tärkeistä ratkaisuista järkiperäisesti ja kiihkottomasti. Asetelmat lukkiutuvat etukamppailuksi. Suomi jäätyy.
Seuraava esimerkki on ajatusleikki, jolla haluan vain havainnollistaa, miten suomalainen sopimusyhteiskunta voisi käsitellä kipeitäkin kiistanaiheita, kunhan kiristyksen pakkomielteestä päästään eroon.
Tutkitun tiedon mukaan ansioturvan kesto ja taso eivät kannusta hyviltä palkoilta työttömiksi jääneitä työllistymään ripeästi uudelleen. Pulmaa ei kuitenkaan voida ratkoa, jos tavoitellaan vain julkisten menojen säästöjä tai edes kustannusneutraalia mallia – jolloin taka-alalle jää itse tavoitekin, työllisyysasteen nosto.
Jos järjestelmää muutetaan, on vastaavasti luotava malleja, joilla työtön voi ottaa vastaan työtä eri alalta, kouluttautua tai ryhtyä yrittäjäksi menettämättä merkittävästi ansioturvaansa.
Muutostuen kesto voisi olla jopa nykyistä ansioturvaa pidempi. Kun tasapuolisuuden nimissä yksinyrittäjien sosiaaliturvaa on kohennettava, pitkän tähtäimen kestävyyttä parannetaan siirtymäajan menonlisäyksillä.
***
”Elvytys vastaan rakennuudistukset” on siis väärä vastakkainasettelu. Rakenneuudistukset vaativat elvytystä. Elvytyksen on uudistettava rakenteita.
Demokraatti, 7.4. 2015