Ilmoittautumispuhe SDP:n puheenjohtajakisaan, Café Piritta, Helsinki, 15.12. 2016

1.

Hyvät ystävät,

Kotikaupunkini Äänekosken sosialidemokraattinen yhdistys on pyytänyt minua ehdokkaakseen SDP:n puheenjohtajaksi. Tällainen luottamus on minulle sanomattoman tärkeää, varsinkin kun sama yhdistys aikanaan nimitti minut eurovaaliehdokkaakseen ja pani alulle työni politiikassa.

Samoin ovat rientäneet tekemään yhdistykset myös muualla Suomessa – siis ennen kuin olen itse ilmoittautunut puheenjohtajavaaliin.

Viime viikkoina olen saanut ruohonjuuritasolta valtavan paljon kannustusta ja kannatusta, ja viimeistään useiden piirien puheenjohtajien julkinen tuki on saanut minut ymmärtämään, että SDP tarvitsee puheenjohtajavaalin.

Miksi?

Siksi, että ei vain puolueen, vaan Suomen linja on kirkastettava. Siksi, että sosialidemokraattien on oltava tulevaisuuspuolue, joka vakuuttaa suomalaiset keväällä 2019, että meidän johdollamme Suomi astuu turvallisesti 2020-luvulle.

Tässä meillä on iso haaste. Alle 50-vuotiaista vain 7,5 prosenttia kannattaa SDP:tä. Vain 7,5 prosenttia heistä, jotka elävät lapsiperheen arkea, kiireisimpiä työvuosiaan, perustavat ensimmäistä kotia, opiskelevat. Vaikka juuri nämä ruuhkavuosien kansalaiset hyötyvät eniten sosialidemokraattien saavutuksista – ilmaisesta koulutuksesta, laadukkaasta päivähoidosta, työntekijöiden oikeuksista ja vaikkapa tuetuista perhelomista – niin miten tässä näin on käynyt? Hyvinvointivaltiosta eniten hyötyvä ja hyvinvointivaltiolle kaikkein tärkeimmän panoksen antava väki, jonka suuri enemmistö kannattaa sosialidemokraattisia arvoja, ei kuitenkaan kannata sosialidemokraatteja.

Olemme pikkupuolue huomispäivän suomalaisille.

Vain 14 prosenttia suomalaisista pitää sosialidemokraatteja ”yhteiskuntaa uudistavana voimana”. Se on pienempi kuin viime vaalien ääniosuutemme – siis kaikki äänestäjämmekään eivät pidä meitä yhteiskuntaa uudistavana voimana. Muut suuret puolueet ja vihreät ovat aivan eri kymmenluvulla.

Olen tietysti iloinen ja ylpeä, kun menestymme mielipidetiedusteluissa. Silti nämä luvut laittavat nöyräksi. Äänestäjä, jolla on työvuosia edessään, asuntolaina ja lasten harrastukset maksettavana, tietenkin valitsee sen vaihtoehdon, jonka uskoo vievän Suomea eteenpäin ja menestykseen. Mutta vain yksi kahdeksasta tavallisesta suomalaisesta, jonka eteen olemme tehneet ja teemme kovaa työtä, vain joka kahdeksas uskoo, että SDP on oikea valinta.

Tämä ei ole kenenkään puoluejohtajan vika, vaan vuosikymmenien eroosion tulos. Minusta se on hirveän epäoikeudenmukaista, mutta tuomiosta ei voi valittaa.

Kaksi vuotta on liian lyhyt aika muuttamaan tätä mielikuvaa. Kahden vuoden aikana voimme kuitenkin aloittaa muutoksen, jonka ansiosta tulevaisuuteen luottavat suomalaiset luottavat tulevaisuutensa SDP:n osoittamaan suuntaan.

Tälle tehtävälle olen omistautunut tähänkin asti, ja saanut tehdä innostavaa uudistustyötä tämän puolueen parhaiden voimien kanssa, niin nuorten kuin kokeneempienkin konkareiden kanssa. Ja kaikki työni tähtää siihen, teen kaikkeni sen eteen, että SDP ansaitsee vaalivoiton, riippumatta siitä, mitä käyntikortissani lukee.

Kyse ei ole minusta, vaan isommasta asiasta, yhteisestä asiasta.

Asiat tarvitsevat kuitenkin kasvot. Siksi otan vastaan tämän luottamuksen osoituksen, ja pyrin uusiutuvan sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajaksi.

Tässä olen, ja palvelen parhaani mukaan.

Rohkeutta antaa se, että tässä toivon liikkeessä meitä on monta. Kaikkialla Suomessa, kaiken ikäisiä, maalla ja kaupungeissa, duunareita ja yrittäjiä. Meitä yhdistää yksi intohimo. Haluamme SDP:stä enemmän.

2.

Mitä kampanjan tunnus, LIIKKEELLE, tarkoittaa? Ei tarvitse vääntää rautalangasta sitä, että tämä kampanja haluaa puolueen, ajatukset ja näkemykset liikkeelle. Samoin Suomen liikkeelle tästä nykyisestä katkeruuden, vastakkainasettelun, ja väkivallan ilmapiiristä.

Haluamme Suomen liikkeelle myös kohti muuta maailmaa. Tämänhetkinen hallitus on sisäänpäin käpertynyt, impivaaralainen porukka, joka ei halua eikä edes osaa rakentaa yhteistä Eurooppaa, se rakentaa muureja maailmaa vastaan.

Mutta myös SDP:n on löydettävä uudelleen se johtoasema, joka sillä on ollut eurooppalaisena liikkeenä, ja jonka ansiosta Suomi on ollut kokoaan isompi vaikuttaja, ratkaisujen rakentaja EU:ssa. On saatava liikkeelle se kansainvälinen, globaali SDP, maailman vanhin ja kestävin kansainvälinen liike.

Mutta yhtä tärkeää on se, tai vielä tärkeämpää, että teemme työtä liikkeelle. Omistaudumme liikkeelle, liikkeen parhaaksi.

Sanoin monta kertaa, että ryhdyn ehdokkaaksi, jos muita ehdokkaita tulee. Sanoin, että puolue ei tarvitse enää repivää kaksinkamppailua. Ja on heitä, joiden mielestä on paras valita istuva puheenjohtaja ilman turhia keskusteluita. Mutta kyselyissä puolueen rivijäsenten suuri enemmistö, kaksi kolmasosaa, on toivonut, että tulisi puheenjohtajavaali. Ja viime viikkoina olemme kuulleet sadoilta puolueen jäseniltä, että liikkeen kannalta vaali on tärkeä ja hyödyllinen. Vaali on se konkreettinen tapa keskustella SDP:n suunnasta, pohtia, ja purkaa paineitakin, mutta rakentavasti ja avoimesti. Tätä toivovat ihan tavalliset perusdemarit, Porista Kuopioon ja Imatralta Tornioon, pitkään mukana olleet ja ammattiyhdistysliikkeessä vaikuttavat .

Ratkaisu oli hyvin vaikea, sillä uskallan sanoa, että Antti Rinne on ystäväni. Ja mikäli se minusta riippuu, tulee aina olemaan. Jos puheenjohtajavaali jää kahden väliseksi, niin siitä ei tule repivä, vaan rakentava. Siinä ei mustamaalata ketään, ei ääneen eikä selän takana kuiskutellen. Puhutaan suoraan, mutta kunnioittavasti. Siinä ei syytellä eilisen virheistä, vaan etsitään huomisen ratkaisuja. Minun tavoitteeni on puheenjohtajavaali, joka luo optimismia ja yhteisyyttä kaikkialla Suomessa, mahdollisimman monessa ehdokkaiden keskustelutilaisuudessa. Kampanjan tavoite on osoittaa, että SDP ei suinkaan ole riitaisa ja kuppikuntiin jakautunut porukka, vaan yhteistä tavoitetta yhdessä hakeva liike, joka yhdistää myös koko Suomen.

Puheenjohtajaehdokkaiden vaalikiertueen nimi olkoon Toiveikas tammikuu.

Nyt sanon jotakin, jota ette nauramatta usko. Puhtaan itsekkäästi minun ei kannattaisi lähteä tähän kisaan. Minua on neuvottu – ihan hyvässä tarkoituksessa – odottamaan joitakin vuosia, jotta olisin edes toisen kauden kansanedustaja, ja hankkiutumaan muodollisiin asemiin, jotta varmistaisin menestykseni.

Miten näin lyhyellä puolueuralla, vihreällä taustalla, aivan toisella työkokemuksella, teatterikorkeakoululla ja vähintäänkin värikkäällä henkilöhistorialla voi edes tavoitella tätä kunniakasta tehtävää, jossa ovat palvelleet suurmiehet Väinö Tanner, Rafael Paasio ja Kalevi Sorsa?

Koska asiat ratkaisevat, linja ratkaisee, näkemys ratkaisee. Ja koska liike tarvitsee juuri nyt, ratkaisevalla hetkellä, keskustelun suunnasta tai sen puutteesta. Ja myös Suomi tarvitsee, enemmän kuin koskaan, sosialidemokraattisen puolueen, joka pystyy pysäyttämään eriarvoistumisen ja julkisten palveluiden yksityistämisen, ja samalla esittämään realistisen mutta innostavan näkymän siitä, miten Suomi menestyy – ja jokainen suomalainen menestyy.

Ja tämä on meidän historiallinen tehtävämme. Sosialidemokraattinen puolue on ollut yli sata vuotta yhteiskunnallinen uudistaja. Arvostan suuresti sitä sukupolvea, joka kovalla työllä rakensi köyhästä Suomesta maasta maailman johtavan hyvinvointiyhteiskunnan. Olen elänyt itse sen historian. Muistan meidän lasten riemun, kun Äänekosken tehtaan työläisten koteihin tuli juokseva vesi, ja muistan vanhempiemme ylpeyden, kun heidän lapsensa menivät korkeakouluihin, joihin heillä ei koskaan ollut mahdollisuutta pyrkiä.

Mutta parhaiten arvostamme työn veteraaneja osoittamalla itse samaa asennetta, jolla suuret uudistukset on saatu aikaan. Nykyinen ei riitä, tarvitaan parempaa; ei itsellemme, vaan tuleville sukupolville.

Uskon, että se intohimo on olemassa, ja se tarvitsee vain sytyttää.

3.

Haluan SDP:stä enemmän. Haluan, että SDP on tulevaisuuspuolue.

Meidän pitää vakuuttaa suomalaiset siitä, että me tunnistamme ne valtavat muutokset, jotka ravistelevat taloutta ja työtä, elinkeinoja ja hyvinvointia digitaalisessa maailmantaloudessa. Ja että me näemme myös ne maailmanpoliittiset järistykset, jotka heiluttavat myös Suomea.

Meillä pitää olla vastauksia. Jos meillä ei ole kysymyksiä talvella 2017, meillä ei ole vastauksia keväällä 2019.

Meidän on esitettävä uskottavia uudistuksia, jotka lisäävät tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta samalla, kun aito markkinatalous toimii tehokkaammin. Meidän vaihtoehtomme on osaamisen ja osallisuuden Suomi. Itseensä ja toisiinsa luottava kansakunta.

Seuraavien viikkojen ajan tulen kertomaan konkreettisemmin, mitä ratkaisuja SDP voi esittää Suomelle 2020-luvulla, ja millä haastamme tämänhetkisen hallituksen näköalattomuuden ja heikot heitteille jättävän politiikan.

Tulen puhumaan siitä,

• mikä on vaihtoehto halpatyö-Suomelle, eli kuinka osaamisen kilpailukyky, laadun kilpailukyky ja myynnin kilpailukyky tuottaa uutta hyvinvointia;
• miten kiertotalous ja uusiutuva energia ovat Suomen teollisuuden tulevaisuus, sillä minun vakaumukseni mukaan teollisuus tulee Suomessa kasvamaan eikä vähenemään;
• miten fiksu valtio edistää investointeja ja innovaatioita panostamalla koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen;
• miten vahvat työelämän pelisäännöt ennen kaikkea palvelualoilla esimerkiksi nollasopimusten kieltämiseksi lisäävät tuottavuutta ja talouden toimeliaisuutta;
• millainen perhevapaiden uudistus lisää työllisyysastetta ja palkkatasa-arvoa;
• miten kuntalaisten itsenäinen päätösvalta varmistetaan sekä sote-uudistuksen että hankintalain paremmilla vaihtoehdoilla;
• miten maahanmuutto voi olla Suomelle siunaus eikä kirous;
• miten pienten ja keskisuurten yritysten jo nyt merkittävää työllistämisvoimaa vielä lisätään ja niiden vientiosuutta kasvatetaan;
• miten sosiaaliturvaa yksinkertaistetaan työnteon kannustamiseksi ja yrittäjyyden rohkaisemiseksi;
• miten vain yhtenäisempi Euroopan unioni voi vastata voimapolitiikan vaaraan;
• miten euroalueen yhteinen talouspolitiikka hyödyttäisi sekä Euroopan unionia että Suomea; ja
• miten Suomen jalkapallomaajoukkue viimeinkin pääsee arvoturnaukseen.

Aivan kaikkiin haasteisiin en tosin lupaa vastauksia, sillä jotkut ongelmat ylittävät parhaankin tahdon.

Lopuksi, hyvät ystävät, sanon tämän. Vastustajani ei ole Antti Rinne. Hän on tärkeä toverini, riippumatta siitä, kumpi meistä valitaan SDP:n puheenjohtajaksi Lahdessa. Sen sijaan haastan Petteri Orpon ja Juha Sipilän näkemyksen siitä, menestyykö Suomi tulevaisuudessa kurilla ja leikkauksilla, eriarvoistamalla ja eristymällä, vai onko meidän ainutlaatuinen vahvuutemme tasa-arvoinen markkinatalous, osaamisen ja osallistamisen Suomi, 2020-luvun menestystarina.