Ministeri Lenita Toivakka on jo kolmas hallituksen ministeri, joka osoittaa kykynsä verosuunnittelijana. Pääministeri Juha Sipilä on kätkenyt merkittävän omistuksensa vakuutuskuoriin, jotka ovat verottajan ulottumattomissa. Ministeri Anne Berner on toiminut peräti hallituksen jäsenenä veroparatiisi Luxemburgiin perustetussa yhtiössä. Toivakan tapauksessa kiinnostavinta on, että hän on perustanut edullisen verotuksen Belgiaan nimenomaan kiinteistösijoitusyhtiön. Ulkomailla toimivat tai sinne perustetut kiinteistöyhtiöt nauttivat nimittäin Suomen verojärjestelmän suurimmasta porsaanreiästä. Kauppakeskus voi siirtää tuottonsa veroparatiisiin Toisin kuin muut yhtiöt, …
Hyvä, että hallitus taipui veronkiertäjien armahduslaissa
On hyvä, että hallitus taipui luopumaan veronkiertäjien armahduslaista. Valtiosäännön asiantuntijat ovat hyvin yksituumaisesti todenneet, että rikkaille räätälöity erityislaki loukkaa kansalaisten yhdenvertaisuutta. Kansalaiset ovat ymmärrettävästi tuohtuneet verorikollisten armahdusaikeista. Samaan aikaan, kun hallitus leikkaa vähävaraiselta väeltä ja vaatii tavallisia työtä tekeviä alentamaan palkkojaan, hellitään rikkaita, jopa rikollisia. Seuraavaksi hallituksen pitää vetää takaisin esitys hallintarekisteröinnistä, joka heikentäisi ennestään suomalaisen omistuksen avoimuutta Mielikuva miljonäärien hallituksesta vain vahvistui, kun kävi ilmi, että liikenne- ja viestintäministeri …
Naisten lopputilipäivä
Marraskuun 1. päivänä Suomen naiset nostavat lopputilin. Koska pidämme Suomea yhtenä maailman tasa-arvoisimmista maista, on pysäyttävää ajatella, että naisten palkkatyövuosi päättyy jo lokakuun lopussa. Koska palkat ovat kuudesosan pienemmät kuin miehillä, naiset ikään kuin tekevät loppuvuoden työtä korvauksetta. Vielä pysäyttävämpää on, että tämä palkkakuilu ei ole juuri supistunut sen yhdeksän vuoden aikana, jolloin kolmikantainen samapalkkaisuusohjelma yritti kaikin keinoin vaikuttaa epäkohtaan. Olen saanut seurata tuota työtä, ja vakuutuin, että tahdosta se …
Hallitus armahtaa verorikolliset pilkkahinnalla
Eduskuntapuheesta 13.10. Suomalaisten yritysten ja yksityishenkilöiden veronkierto on ansiokkaasti puhuttanut Suomessa viime vuosina. Valtio menettää veronkierron seurauksena useiden miljardien eurojen edestä kallisarvoisia verotuloja. Osana vuoden 2016 budjettiesitystä hallitus ajaa niin sanottua tehokkaan katumisen järjestelmää Suomeen. Hallitus on markkinoinut järjestelmää vastauksena juuri kotimaisen veronkierron haasteisiin. Kestoltaan vuoden mittaisen määräaikaisen järjestelmän tarkoituksena on, että ilmoittamalla vapaaehtoisesti veronkiertonsa rikollinen välttyisi rikosoikeudellisilta seuraamuksilta. Käytännössä kyse on siis verorikollisten armahduslaista. Hallituksen esityksen ajoitus kummastuttaa EU-kumppaneitamme. …
Kärkihankkeista kohti järkihankkeita
Sosialidemokraattien ryhmäpuhe 7.10. täysistuntokeskustelussa hallituksen kärkihankkeista Arvoisa puhemies, Olemme kuulleet kauniita sanoja kärkihankkeista hallituksen suulla. Pitääkö niihin uskoa? Ehkä puolueettoman kuvan antaa ulkomainen tarkkailija, jolle nämä hankkeet on esitelty. Lainaus: “Emme usko paketin lisäävän kasvua merkittävästi keskipitkällä aikavälillä. Uskomme, että hallituksen suunnittelema laajempi julkisen talouden supistaminen jättää nämä aloitteet varjoonsa.” (Lainaus päättyy.) Näin tylyn tuomion antoi luottoluokituslaitos Standard & Poor’s , 25. syyskuuta. Ulkomainen ammattitarkkailija kyllä tajuaa, että neljän miljardin leikkaukset vaalikaudessa heikentävät kasvua paljon enemmän kuin minkä pienen …
Työllisyyskriisi – mutta kriisitietoisuus puuttuu
Eduskuntapuhe 30.9.2015 ”kilpailukykypaketin” tiedonantokeskustelussa Arvoisa puhemies, Hallituspuolueiden edustajat ovat jo koomisuuteen saakka korostaneet, että on pakko tehdä, tekemättä ei voi jättää, jotain on tehtävä. Edustaja Jaskari jopa totesi huolettomasti, että katsotaan sitten jälkeen päin, mitä tuli tehtyä. Aika vaarallista puhetta. Tärkeintähän on se, että kun tehdään, niin silloin tehdään oikeita asioita, eikä sutta ja sekundaa. Euroopan taantuma on pisin ja sitkein, jonka moderni taloushistoria tuntee. Se jatkuu seitsemättä vuotta. Euroopan oikeistoliberaali …
Kilpailukyvyn ongelma on osaamistalouden ongelma
Eduskuntapuhe 29.9. valtion vuoden 2016 talousarvioesityksen lähetekeskustelussa Arvoisa puhemies, Volkswagenilla oli paperilla hyvät päästöarvot. Ikävä kyllä ne olivat huijausta. Ne eivät toteutuneet tosimaailmassa. Samoin on hallituksen kasvuhankkeiden laita. On aika puhua osaamistaloudesta. Suomen kilpailukyky ei ole heikentynyt siksi, että suomalaisilla on liikaa lomapäiviä. Suomen kilpailukyky on heikentynyt siksi, että tuotteet ja palvelut eivät mene kaupaksi maailmalla korkealla lisäarvolla. Viime vuosina Suomen viennin arvo on ollut selvästi alhaisempi kuin tuonnin arvo. …
100 000 työttömän haamuraja lähestyy Uudellamaalla
Eduskuntapuhe 23.9 III lisätalousarvion lähetekeskustelussa Arvoisa puhemies, Kun toista lisätalousarviota käsiteltiin täällä eduskunnassa alkukesästä, tiedettiin, että työllisyysmäärärahat ovat loppuneet. Sen tunnustivat kaikki puolueet. Sosialidemokraatit ja koko oppositio vaati lisää panoksia kasvavan työttömyyden torjuntaan. Hallitus jätti tieten tahtoen määrärahat myöntämättä, joten työllistäminen pysähtyi kuin seinään. Esimerkiksi Uudellamaalla työllistämistoimet jouduttiin lopettamaan ensimmäinen heinäkuuta. Nyt siis lähes kolmeen kuukauteen ei ole voitu tehdä yhtä ainoatakaan startti- ja palkkatukipäätöstä muiden kuin lakisääteisten velvoitetyöllistettyjen osalta. …
7 punktia SDP:n Kreikka-ohjelmasta
Esitimme eduskunnan Suuressa valiokunnassa eilen kestävän vaihtoehdon hallituksen kaavailemalle kolmannelle Kreikan lainapaketille, jonka hinnaksi tällä hetkellä arvioidaan 86 miljardia euroa. Euromaat ovat kuitenkin sitoutuneet harkitsemaan lainan lisähuojennuksia jo syksyllä, joten lopullinen hintalappu lienee useita kymmeniä miljardeja suurempi. SDP:n vaihtoehto pähkinänkuoressa: Kreikan talous on kärsinyt Troikan (EU-komissio, EKP, Kansainvälinen valuttarahasto IMF) leikkauspolitiikasta. Luvatun kasvun sijaan kansantuote on laskenut vuodesta 2008 peräti 25 prosenttia. Kiristysohjelma ei toimi, silti Kreikalle tarjotaan lisää kiristystä. …
Selvityspyyntö Kreikka-linjan salailusta
Oikeuskanslerinvirasto Helsingissä, 16.7. 2015 SELVITYSPYYNTÖ Asia: Vaiteliaisuuspyyntö Suomen kannoista Kreikan rahoitustukiohjelmaan 11.7. ja 12.7. Viite: Perusmuistiot VM2015-00433 (11.7.2015) ja VNEUS2015-00505 (12.7.2015), Jatkokirjelmät EJ 14/2015 vp., EJ 15/2105 vp Pyydän selvittämään, onko valtioneuvosto toiminut lainmukaisesti ja asianmukaisesti ylläpitäessään vaiteliaisuuspyyntöä eduskunnan 11.7. ja 12.7. hyväksymistä Suomen toimintalinjoista vielä neuvottelujen päättymisen (12.7.) jälkeen ja vielä sen jälkeen, kun on hyväksytty uuden tilanteen toimintalinjat (16.7.). Vaiteliaisuuspyynnön perustelu ”Suomen neuvottelutavoitteiden turvaamisesta” on rauennut päätösten jälkeen. …