Vapaakauppasopimusta on valvottava ja korjattava

Turun Sanomat 23.5.2014 Anne-Mari Virolainen (kok.) vähätteli kritiikkiä (TS 21.5.), joka kohdistuu Yhdysvaltain ja EU:n vapaakauppaneuvotteluihin. Kansalaisjärjestöt ja oikeusoppineet vastustavat sijoittajasuojaa, jonka nojalla monikansallinen suuryritys voisi nostaa Suomea vastaan miljardikanteen kansainvälisessä välitystuomioistuimessa (ICSID). Virolainen toistaa puoluetoverinsa, ministeri Alexander Stubbin rauhoitteluja sanasta sanaan. Stubb taas noudattaa EU-komission tiedotusohjeita, jotka vuotivat viime vuonna julkisuuteen. Sopimuksen etuja työllisyyden ja kasvun osalta on korostettava, ja suuryrityksiä suosiva kannepelote leimattava ”uhkakuvien lietsonnaksi”, kuten Virolainen tekee. …

Talouskuri jakaa kansan

15.5. 2014 ”Usko talouskuriin vähenee”, otsikoi Helsingin Sanomat eilen. Vaikka yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, että leikkaukset ja veronkorotukset ovat oikea lääke Euroopan taantumaan, jo reilu neljännes ymmärtää, että talouksien kiristys vain pahentaa tilannetta. Talouskuria ”jyrkästi” vastustavien määrä on kaksinkertaistunut viime kesään verrattuna. Tuolloinhan Suomen viestimissä ei vielä käytännössä lainkaan kyseenalaistettu Troikan (EU-komission, Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n ja Euroopan keskuspankin EKP:n) pakkotoimia Euroopan kriisimaissa. Maailmalla arvostelu oli yltynyt jo pitkän …

Uusi alku uusiutuvalla energialla

Metsä Groupin suunnitelma uudesta sellutehtaasta on tietenkin ilouutinen kotikunnalleni Äänekoskelle ja Keski-Suomelle. Metsäteollisuuden historian suurin investointi, yli miljardi euroa, rohkaisee samalla koko kansakuntaa: teollinen tuotanto ei lopu Suomesta, eikä katoa ulkomaille. Metsä Groupin investointi osoittaa samalla, millainen on Suomen teollinen tulevaisuus. Pelkästään bioenergiaa käyttävä tehdas tuottaa biotuotteita. Yksi ainoa tehdas lisää uusiutuvan energian käyttöä kaksi prosenttiyksikköä. Uusiutuvan energian tavoitteet putosivat kokonaan pois EU-komission uudessa ilmastosopimuksessa vuodelle 2030. Onneksi Euroopan parlamentti …

Vaaralliset leikkaukset

”Euroopan reaalitalouden elpyminen on hyvällä pohjalla ja alkaa olla kestävää”, lupasi komisaari Olli Rehn Financial Timesissä tammikuussa 2011. Tosiasiassa samana vuonna alkoi euroalueen historian pisin taantuma. Uudessa kirjassani Suuri kiristys kuvaan, millaiseen katastrofiin oikeistoliberaalit Euroopan ajoivat. Kun taantumassa leikattiin rajusti kriisimaiden julkista taloutta, tapettiin kysyntä koko euroalueella. Kaikissa maissa, joita on ”avustettu” lainoilla, velan bkt-suhde on heikentynyt rajusti. Tarkoitus ei tietysti ollutkaan ”auttaa” velkavaltioita, vaan velkojia. Jokaisesta eurosta, jonka suomalainen …

Vallankäyttö vastaamaan EU-kansalaisten tahtoa

(HS Mielipide 10.11.13) Pertti Ruokonen kannusti eurovaaliehdokkaita esiin teemoineen (HS Mielipide 7.11.). Vaikka monessa puolueessa ehdokasasettelu on vielä kesken, keskustelua Euroopan suunnasta on syytä jo virittää senkin varmistamiseksi, että mahdollisimman moni kävisi äänestämässä 25. toukokuuta. Rohkenen uskoa, että äänestysaktiivisuus nousee vuoden 2009 murheellisesta 40 prosentista. Eurokriisi puhuttaa keittiönpöydissä ja pubinnurkissa. Eurooppalaiset kysymykset ovat vihdoinkin aidosti politisoituneet. EU:n suunta ei määräydy virkakoneiston autopilotilla, vaan poliittisten ratkaisujen, arvovalintojen ohjaamana. Vaaleissa voi ottaa …

Markkamäestä euromaahan

Esittäytyminen SDP:n puoluevaltuustolle Salossa 1.12.2013 Luoton loppu ilmestyi pari viikkoa ennen vuoden 2009 eurovaalia, jossa vasemmistolta katosi puolet paikoista. Siis keskellä globaalin kapitalismin haaksirikkoa. Olin järkyttynyt – ja olen vieläkin. Silloin aloin ajatella, että ehkä täytyy riisua journalistin suojapuku. Aloin ajatella, että pyörätiet ja turkistarhauksen kielto jäävät sittenkin tärkeysjärjestyksessä aika kauas rahavallan vastaisesta taistelusta. Siksi olen astunut palvelukseen, juuri nyt ja juuri näihin vaaleihin. Ja juuri tähän liikkeeseen. Tilanne Euroopassa …