Suomi tarvitsee tietotalousministerin

By on 14.3.2019

Eduskuntapuheesta valtioneuvoston tietopolitiikka- ja tekoälyselonteon käsittelyssä 14.3.19

Arvoisa puhemies! On hienoa, että vielä viime toimikseen eduskunta pääsee käsittelemään tätä ansiokasta selontekoa tietopolitiikasta ja tekoälystä. Tietotalous on Suomen kannalta tärkein menestystekijä digitaalisessa maailmantaloudessa 2020-luvulla: Korostan, tärkein.

Ranskan digiministeri Mounir Mahjoubin seurassa ”Digiajan työ” -seminaarissa Pariisissa 6.7.2018.

Selonteossa korostuu eettinen näkökulma, mikä on oikein. Eurooppalainen, ehkä jopa pohjoismainen lähestymistapa poikkeaa sekä pohjoisamerikkalaisesta että kiinalaisesta mallista.

Pohjoisamerikkalainen, läpikaupallinen tietotalous hyödyntää estottomasti, jopa riistää, ihmisten omaa dataa ja asettaa ihmiset jatkuvan valvonnan alaiseksi. Tätä uutta talousmuotoa käsittele Shoshana Zuboffin teos The Age of Surveillance Capitalism eli vapaasti suomennettuna Kyttäyskapitalismin aika.

Tasa-arvo on myös tietotalouden tuotannontekijä.

Kiinalaisessa mallissa valtiolla on yksinoikeus yksityisyyteen, siis lupa valvoa, rajoittaa ja käyttää ihmisen itsestään jättämää dataa. Tällöin Kiinan valtion hyväksynnällä toimivat tietotekniikan yhtiöiden epäillään keräävän big dataa myös ulkomailta valtiollisen intressin hyödynnettäväksi.

Eurooppalaiset tuskailevat usein, miten pahasti jäljessä askellamme tietotalouden ja tekoälyn kaupallisessa hyödyntämisessä, mutta yksilön vapauksia ja oikeuksia kunnioittavat yhteiskunnat saattavat ammentaa ainutlaatuista resurssia, luottamusta, jonka eettinen tietotalous voi saavuttaa. Eurooppalainen tietoturva-asetus GDPR on askel luottamusta herättävään suuntaan – joka paitsi kunnioittaa demokraattisia perinteitä, voi lopulta osoittautua myös kaupallisesti kannattavaksi. Tässäkin asiassa tasa-arvo on talouden tuotannontekijä.

Selonteko huomioi hyvin kansalaisen perusoikeuksia ja osallisuutta, sekä oman datan hallintaa. Turhan usein tekoälyn mahdollisuuksia hehkutetaan sujuvamman viranomaiskäsittelyn tai potilashallinnan työkaluina, tilanteissa, joissa ihminen on toimenpiteen objekti, mahdollinen riski ja kuluerä. Liian harvoin etsitään mahdollisuuksia kansalaisen omien toiveiden, tarpeiden ja tavoitteiden täyttämiseksi. Tässä suhteessa positiivinen poikkeus onkin valtiovarainministeriössä valmisteltu Aurora-hanke, jossa tekoälyn on tarkoitus palvella ihmisiä yksilöllisen elämänkaaren eri vaiheiden omaehtoisissa, mutta välttämättömissä tarpeissa.

Tekoäly on suunniteltava yksilön omien toiveiden ja tarpeiden täyttämiseen.

Oman datan hallinta on avainasemassa yleisen luottamussuhteen luomisessa ja toisaalta myös tietotalouden tarjoamien mahdollisuuksien laajentamisessa. Tarvitsemme pikaisesti operaattorin, joka voisi hallinnoida yksilön omaa dataa ja auttaa sen hyödyntämisessä. Tämä maailmanlaajuisestikin merkittävä hanke voisi löytää kodin Vakesta eli juuri perustetusta Valtion kehitysyhtiöstä.

Kun itse olen pohtinut tietopolitiikan, datahallinnon ja tietotalouden kysymyksiä, olen tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että tämä merkittävä kokonaisuus ansaitsisi oman kaistansa valtionhallinnossa. Kymmenet elleivät sadat lait on uudistettava tietosuojan tai tietojen hyödyntämisen osalta, ja toisaalta uutta sääntelyä, sekä turvaavaa että mahdollistavaa, on tehtävä paljon. Eduskuntakäsittelyssä on noussut esiin muun muassa lohkoketjuihin ja kryptovaluuttoihin liittyviä kysymyksiä, joissa julkisen vallan tulokulmat saattavat olla jopa keskenään ristiriitaisia.

Vanhat rakenteemme eivät nyt taivu uudelle todellisuudelle.

Voi siis kysyä, miksi mietintövaliokuntana on ollut sivistysvaliokunta, eikä tulevaisuusvaliokunta, joka on työssään käsitellyt runsaasti tietotalouden ja tekoälyn tulevaisuutta. Tulevaisuusvaliokunta ei ole saanut antaa edes lausuntoa. Vanhat rakenteemme eivät nyt taivu uudelle todellisuudelle.

Tämän havaitsi liikennevaliokunta, joka teki lausuntoonsa lausuman tietopolitiikan kehittämisen vastuunjaosta. Se halusi varmistua, että ministeriöiden väliset toimivaltarajat eivät haittaa kehittämistyötä ja sen johtamista, ja että päävastuu voisi olla vaikkapa valtioneuvoston kanslialla, joka tekee jatkuvaa tilannekuvatyötä, ennakointia ja tulevaisuuspohdintaa – ja jakaa näitä näkökulmia nimenomaan äsken mainitun tulevaisuusvaliokunnan kanssa.

Niinpä myös sivistysvaliokunta nosti mietintöönsä lausuman, jossa edellytetään, että valtioneuvosto ryhtyy toimenpiteisiin tietopolitiikan kehittämistoimien vastuunjaon määrittelemiseksi valtioneuvostossa siten, etteivät ministeriöiden väliset toimivaltarajat aiheuta haittaa kehittämistyölle ja sen johtamiselle, jota tulee merkittävästi vahvistaa.

Mitä tämä pitkä virke tarkoittaa?

Yksi tulkinta on se, jota olen itse esittänyt julkisuudessa viime aikoina: Suomen seuraava hallitus tarvitsee tietotalousministerin.

Ministerillä on kolme tehtävää. Ne ovat

  • julkisen hallinnon digitalisaatio;
  • julkisen ja yksityisen datan keskinäinen hyödyntäminen tehokkaasti mutta reilusti, sekä
  • digitaalisen liiketalouden edistäminen.

Minulla oli viime kesänä tilaisuus keskustella Ranskan hallituksen digiministerin Mounir Mahjoubin kanssa Pariisissa, ja jäin vahvasti käsitykseen, että vastaavaa vastuunjakoa tarvittaisiin myös Suomeen. Ministerillä olisi pieni virkakoneistonsa joko Valtioneuvoston kansliassa tai Valtiovarainministeriön hallinnon kehitysosastolla tai molemmissa, ja kumppaninaan eduskunnassa tulevaisuusvaliokunta.

Tämä kysymys jää ratkaistavaksi 14.4. jälkeen. Uskon, että Suomesta voi tulla maailman paras tietotalousyhteiskunta. Sen on oltava seuraavan hallituksen tavoite.

Posted in: Yleinen