Harakka: Soinin vehkeily vaarantaa Suomen edun

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) ei suostu kertomaan, mitä ”sidosryhmiä” hän tapaa tänään Britannian-matkallaan. Suomen ulkopolitiikan virallisen edustajan salamyhkäisyys on ennenkuulumatonta ja herättää lisää pelkoja siitä, että Suomi juhlapuheistaan huolimatta pyrkii heikentämään EU:ta kriittisellä hetkellä.

Onhan tunnettua, että ulkoministerin vanha ”sidosryhmä” Britanniassa on kansankiihottaja Nigel Faragen UKIP-puolue, jonka konferensseissa Soini on kutsuttuna puhujana julistanut EU-vastaista sanomaa.

Samaan aikaan Soinin puolue vaatii Suomeen EU-eroäänestystä. Hallituskumppani kokoomus on jo kauhistellut perussuomalaisten opportunismia, joka heikentä Suomen jo ennestään heikkoa uskottavuutta rakentavana EU-kumppanina.

Toimiiko Suomi EU:n puolesta vai EU:ta vastaan?

Hallituksen EU-linja on pelottavan sekava. Suomi hankki itselleen 20 vuoden aikana kokoaan suuremman aseman arvostettuna voimana EU:ssa. Tämä asema romahti jo viime kesänä, kun perussuomalaisten vaatimuksesta hallitus ajoi euroalueen hajottamista. Soinin kaksinaamainen toiminta on jatkoa EU:n heikentämiselle, jonka muut hallituspuolueet näyttävät hyväksyvän.

EU tarvitsee juuri nyt kipeästä vakautta ja tarmokkaita toimia talouden ja työllisyyden edistämiseksi, jotta kansalaisten aiheellinen luottamuspula voidaan voittaa. Juuri nyt Suomen hallituksen ei pitäisi antaa ristiriitaisia viestejä, saatikka, että ulkoministeristeri osoittaa tyytyväisyytensä ”sidosryhmiensä” aikaansaannoksiin.

Pääministeri Juha Sipilältä vaaditaan nyt aitoa johtajuutta. Jotta hallitusohjelmalla on mitään uskottavuutta, Sipilän on selvin sanoin pantava ulkoministerinsä ojennukseen ja tukemaan hallituksen linjaa, mikäli sellainen on olemassa. Soini pelaa kaksilla korteilla, mikä on sekä EU:n että Suomen edun vastaista.