Liikenteen ja viestinnän suunnat 2020-luvulla

Puhe Liikenne- ja viestintäfoorumissa 3.3. 2020 Alkuun sitaatti. ”Maailma sellaisena kuin olemme sen luoneet, on ajattelumme tuote. Emmekä voi muuttaa maailmaa muuttamatta ajatteluamme.” Tämän Albert Einsteinin ajatuksen voi ilmaista vielä astetta rohkaisevammin: kun muutamme ajatteluamme, silloin muutamme aina maailmaa.  Vihdoinkin ihmisten ja tavaroiden kuljetus on kokemassa samanlaisen muutoksen kuin tietoliikenne. Tämän muutoksen ajureina ovat big data ja tekoäly, jotka taas mahdollistuvat entistä tehokkaampien verkkojen ansiosta. Ilmastotavoitteiden edellyttämät päästövähennykset asettavat puolestaan uuden rajoitteen.  …

Kuollut kissa -puhe

Eduskuntapuhe 17.4.18 Julkisen talouden suunnitelmasta Kehysriihi vain kehyshiiri? Tämä on hyvä kysymys, kun hallitus sai lisättyä tärkeisiin tavoitteisiinsa peräti kaksi promillea budjetin kokonaissummasta. Kahdesta promillesta nahisteltiin, ja kahdella promillella nyt ratkotaan itse aiheutettuja ongelmia. Tästä Petteri Orpo odottaa nyt onnitteluja ja Juha Sipilä on vetäytynyt odottamaan palkintoa ensi keväänä. Kuitenkin perusturvan leikkaukset jatkuvat, innovaatioiden ja koulutuksen leikkaukset häätävät osaajia ulkomaille. Maailmantalouden kasvu on viimein nostanut Suomenkin suosta, mutta kotimainen kasvu …

Muovin käyttöön on puututtava myös verotuksen keinoin

  Vihreät esittelivät tänään lakialoiteen muoviverosta (lakialoite 5 /2018). Mutta kun puhutaan muovipakkausten verottamisesta, puhutaan samalla jostain suuremmasta. Kerrataan faktat. Keskiviikkona vietettiin ylikulutuspäivää. Se tarkoittaa, että tarvittaisiin 3,6 maapalloa, jos kaikki kuluttaisivat, kuten me suomalaiset. Emme ole kuitenkaan ongelman kanssa yksin, vaan se koskee tavalla tai toisella koko maailmanyhteisöä. On siis selvää, että talouskasvu on kytkettävä irti luonnonvarojen kestämättömästä hyödyntämisestä. On myös selvää, että ilmastonmuutosta on hillittävä. Nykyiset toimet eivät …

Jumbo jänkhälle, kaasua kairalle

Kun arvostetut ajattelijat lausuvat typeryyksiä, päiväni on pilalla, loma tai ei. Tietenkin lomapäivä on aina pahemmin pilalla kuin mikään työpäivä. Erikoista on, että tällä kertaa typeryyksiä ei ole lauottu taloudesta, josta minulla on mielipiteitä ja tietoakin, vaan liikenteestä, josta yleensä vaikenen varmuuden vuoksi. (Moni toki soisi minun pitävän pääni kiinni myös taloudesta.) Osmo Soininvaaran käsitys, että sähköautojen pikalatauspisteitä ei tulisi perustaa huoltamoille, on kylläkin välillisesti talouspoliittinen. Kirjoitus muistuttaa jälleen, että …